järven riitteestä tehdas heijastuu
piippujen hengitys ylösnouseva
jää varjoon ja nahistuu
ammoniakinkeltainen kuu
harmaata kuin sokean koiran silmissä
koko päivä kaihilla siunattu
ei elektronit päässä liiku
löytämättömän planeetan tavoin
olen vaitonainen
lakanoiden vekit jäljennettyinä kulmille
silmät nurkistaan hengittävät vain vähän
ontot käytävät kasvojeni alla
asuttavat armeijaa salaa
ollut orjantappurana
ohimoille viiltänyt verta
joukkoon hien sekametelisopan
joka vain ilman kalkkia katkeraa norui
nyt olen yksin liikkumatta
mitään liikuttamatta vaikka liikun
kuin
tuoli jolle kukaan ei istu
jota kukaan ei mihinkään kaipaa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
