Yarz

Yarz oli nuori, liian nuori kokemaan sellaista kohtaloa, minkä hän koki elämänsä viimehetkillä. Hän taisi olla vasta kolmentoista, kun hän joutui ampumavälikohtauksen uhriksi, ja jäi kitumaan siihen ilman apua kuusi luotia kehossaan.

Siihen aikaan kun Yarz kuoli, kulki pohjoisesta kohti etelää tuhoisa myrsky, joka oli muodostunut liian suurista mangneettisista ydinkokeiluista. Myrsky oli kulkenut pohjoisten maiden yli ja tuhonnut ne lähes kokonaan. Ainoastaan yksi paikka koko pohjoisessa Euroopassa oli selvinnyt: Suomi, tai siis vain pieni osa siitä, toisin sanoen vain yksi pieni kaupunki, jonka nimi on jo jäänyt unholaan aikoja sitten. Siellä makasi Yarz

Ja silloin sattuman, tai peräti kohtalon oikusta siihen kohtaan missä Yarzin ) kylmä ruumis mätäni, ilmestyi turkoosi säde. Säteen keskelle alkoi ilmestyä hahmo. Kun hahmo oli kokonaan kiinteä, se polvistui ruumiin viereen ja sanoi: "Nuori ihminen, kuinka olet joutunut tälläisen tragedian uhriksi, sinulle on suunniteltu paljon tärkeämpää, annan sinulle henkeni uhalla tosen tilaisuuden..." Hahmo painoi kätensä Yarzin otsalle ja alkoi hohtaa sädettä. Silloin, siinä samassa kohtaa tapahtui kolme toisiinsa liittyvää asiaa: hahmo joka tarttui Yarziin, syttyi palamaan, Yarz avasi silmänsä ja turkoosi säde tarttui häneen.

...Sitten oli pimeys, pimeys joka tuntui ikuisuudelta, pimeys joka oli kylmä ja kalvakka, pimeys joka aiheutti tuskaa ja kipua...

Sitten Yarz avasi silmänsä, hän eli, oli saanut toisen tilaisuuden, hän muisti hahmon tuskan parkaisut päässänsä ja oli nähnyt tämän palavan hengiltä. Mutta Yarz eli, vaikkakin vain raja mailla. Hiljalleen hän alkoi liikkua, ja huomasi että hänessä ei ollut minkäänlaisia luodin jälkiä tai ruhjeita. Yarz totesi olevansa täysin kunnossa lukuunottamatta polttavaa tunnetta otsassaan.

Kului vielä muutama tunti, ennenkuin hän nousi ja näki julman totuuden: hän oli täysin vieraassa, kasvillisuuden peittämässä maailmassa. Tai hän ainakin luuli olevansa.

Jonkin ajan kuluttua Yarz koki järkytyksen: sieltä sun täältä kasvillisuuden alta löytyi tuttujen alueiden raunioita ja kalpeita luurankoja. Hänen teki mieli huutaa, mutta tuleva oksennus esti sen.

Toivuttuaan järkytyksestä hän jatkoi matkaansa, vaikka oli heikkona ravinnon puutteesta. Yarz ei saanut mielestään hahmoa, joka oli uhrautunut hänen puolestaan. Hahmo oli ollut nainen, ja Yarz oli outoa, tutunoloista hehkua tästä naisesta. Vaikka Yarz kuinka yritti, hän ei saanut päähänsä kuka nainen oli. Lopulta Yarz luovutti yrityksensä ja huomasi, että ellei pian saisi ruokaa, niin naisen uhrautuminen olisi ollut turhaa.

Jokin osui Yarzia takaraivoon, ja hän alkoi horjua ja menettää tajuntaansa. Samalla, kun hän kaatui, hän näki ympärilleen kerääntyvän ihmisiä...

...Taas tämä pimeys, mikä se oli? Miksi se tuotti Yarzille niin paljon tuskaa ja kipua, hän ei voinut käsittää...

Oli aikainen aamu, kun Yarz heräsi ja totesi olevansa jonkinlaisessa sellissä, tai ennemminkin häkissä. Hänen edessään kalterien toisella puolella oli aseistautunut mies, mutta mies ei ollut aseistautunut pistoolein tai kiväärein, vaan hänellä oli kulunut jousi ja vyötäisillään puolentoista kyynärän mittainen 'veitsi', jos sitä siksi voi kutsua. Mies näki, että Yarz oli herännyt ja kutsui paikalle joitain vanhempia ihmisiä. Mukana tuli myös nuori tyttö, ei paljon Yarzia nuorempi. Tytöllä oli mukana jonkinlainen tarjoiluastia, ja hän ojensi sen Yarzille. Sitten alkoi jumalaton ahmiminen, kun Yarz alkoi mättäämään ruokaa silmittömällä ahneudella. Sitten hän katsoi ympärilleen ja punastui; koko joukko katsoi häntä kuin hullua, joka ei ollut ennen ruokaa nähnytkään. Syötyään hän aikoi painua levolle, mutta sen sijaan alkoikin armoton kuulusteleminen..

Monen rasittavan tunnin ja typerien selittelyjen jälkeen Yarz pääsi vapaaksi, tai siis ulos häkistä. Poistua hän ei saanut, mutta se ei häntä haitannut, sillä mihin hän muka olisi mennyt. Sen sijaan hän halusi löytää sen tytön. Yarz löysi hänet, ja tyttö kertoi nimekseen Nepis (=Raita). Yarz ymmärsi heti, mikstä nimi johtui; tytöllä oli pitkät luonnonvaaleat hiukset, joiden keskeltä kulki pitkänä mustana raitana hiuksia. Heillä kului aika jutellessa kuin siivillä. Sitten Nepisin piti lähteä, koska hänen isälleen oli sattunut jotain.

Sen jälkeen Yarz ei nähnyt Nepisiä enää ikinä, koska kun Nepis lähti, niin sama turkoosi säde tarttui taas Yarziin ja vei mukanaan.

...Pimeys, miksi se vainosi häntä, miksi sen piti tuottaa näin tuhoavaa kipua. Yarz halusi vastauksen, mutta pimeys oli hiljainen ja julma...

Hän ei kestänyt enää. Pimeys oli kiduttanut häntä liian kauan, ja sen hän päätti lopettaa. Vaiston varaisesti hän nousi ylös ja avsi silmänsä; hän oli keskellä ei mitään. Kaikkialle minne hän katsoi oli vain pimeyttä. Yarz halusi huutaa, mutta tyhjyydessä ääni ei kuulunut...

Aurinko laski jo mailleen, kun Yarz tajusi ilmestyneensä taas uuteen paikkaan. Paikka oli sama kuin aikaisemmin, mutta kauempana tulevaisuudessa. Kylä, Nepisin kylä, mistä Yarz oli lähtenyt, oli raunioina hänen edessään. Yarz näki pieniä kumpuja siellä sun täällä, ja totesi ne haudoiksi. Joissain haudoissa oli kivi, missä luki haudatun nimi. Ja Yarz löysi haudan, mitä ei olisi ikinä halunnut löytää:

"Tässä Lepää Nepis, Joka Kaatui Taistelussa Isänsä Vierellä"
~6037 - 6051~
"Oli Kuollessaan Vasta Neljäntoista"

Yarz ymmärsi siinä samassa turkoosin säteen merkityksen. Se oli aikaportti, ja hänet oli paiskattu tulevaisuuteen. Mutta miksi?

Liikaa kysymyksiä, hän ei jaksanut enää. Kuka se hahmo oli, mitä pimeys halusi, miksi juuri hänet oli temmattu mukaan tälläiseen, miksi Nepisin piti kuolla, mikä vuosi nyt on, missä on lähin vessa?

Turkoosi säde tuli taas Yarzia kohti, mutta tällä kertaa hän ei suostunut lähtemään säteen mukaan, vaan hyppäsi sivuun säteen osuessa maahan.
Sitten kuin salaman iskusta, se valkeni hänelle: säde oli pelastanut Yarzin hengen jo pari kertaa. Ensimmäisen kerran kun hahmo syttyi palamaan, sillä nyt hän muisti, että koko alue oli ollut tulessa, toisen kerran Nepisin luota, jolloin säteen tarttuessa Yarziin, kylää kohti oli tullut sotureita vihollisleiristä.

Yarz näki jonkin kimaltelevan Nepisin haudan juurella, ja meni katsomaan, se oli medaljonki, Raidan kaiken lisäksi. Yarz poimi sen, ja laittoi taskuunsa.

Sitten kuului rytinää läheisten puiden luota. Jokin tuli häntä kohti, se oli suuri ja musta ja sillä oli valtavat kynnet. Se sivalsi Yarzia kynsillään, ja lentäessään taakespäin Yarz huomasi rintakehänsä repeytyvän auki kohdasta, johon peto osui...

Vielä viimeisen kerran Yarz näki säteen tulevan kohti, vielä viimeisen kerran se vei hänet pimeyteen...

"Yarz..." kuului ääni pimeydessä. "Yarz! Herätys Yarz, myöhästyt koulusta" Yarz avasi silmänsä: Oma huone ja äiti herättelemässä häntä. Oliko se ollut unta? Mutta kaikki oli tuntunut niin todelta, Pimeys, Säde, Nepis, kaikki...

Yarz nousi ylös ja meni ikkunan luo. Mitä hänen taskussaan oli? Nepisin medaljonki?!

Taivaanrannassa näkyi myrsky...