Pahanilmanlintu

Usein rakkautta kuvataan punaisena. Punainen on intensiivinen, sensuelli, intohimoinen ja jopa aggressiivinen. Punainen tulee lähelle, se pienentää tilaa ja lämmittää. Toisin sanoen punainen on ehkä enemmän rakastumisen ja rakastelun väri.

Jos minulta kysytään, oikea rakkauden väri on sininen. Rakkaus on kellumista aalloilla, joskus tyynillä, joskus taistellaan myrskyä vastaan. Rakkauteen voi hukkua, voi unohtaa muut ihmiset. Sininen huone voi olla kylmä, mutta avara. Rakastuneen ihmisen kanssa suurikin tila tuntuu pieneltä, rakastavan ihmisen luona on tilaa muillekin.

Sininen on kaipauksen ja surunkin väri. Se on hiljaisen melankolian väri, siinä missä punainen kuvaa suurempia tekoja. Vaalean sininen on parantava väri, ja se kuvaa myös viattomuutta.

Eikö siis rakkaus ensin ole tumman punainen? Kiihkoa, lämpöä, voimaa. On saatava toinen, keinoja kaihtamatta, energiaa säästämättä.
Kun toisen sydän on jo voitettu, ihminen rauhoittuu. Hän oppii tuntemaan toisen, ja tulenpunainen vaimenee keinuvaksi siniseksi. Toista kaipaa jo ennen kuin tämä poistuu, mutta osaa olla jo itsekseenkin jos se on välttämätöntä.

Lasten rakkaus on hennon, vaalean sininen. Se on viaton, se ei vahingoita. Se on lojaali, ja yhtä vilpitön kuin lemmikin rakkaus. Vaalean sininen rakkaus ei vaadi suuria tekoja tai mahtipontisia sanoja. Se vaatii vain läsnäoloa.

Kun valot sammutetaan, sininen väri hohtaa vaaleampana kuin punainen. Koen, että vahvasta persoonallisuudestaan huolimatta, sininen rakkaus on voimakkaampaa.
Sininen rakkaus voittaa jopa yön.