okturne

Aina katsoessani itseäni peilistä,
kysyn itseltäni ”mitä minä täällä teen”.
Peilikuva ei vastaa, se nauraa.
Se kahlitsee minut ja pieksee nahkavyöllä.
Hakkaa minua kunnes en kehtaa enää ajatella.
Ja ylpeänä poistuu, sanoen ”opitpahan olemaan”.

Jään makaamaan kylpyhuoneen lattialle,
pieksettynä verisille haavoille.
Makaan vain siinä, kylmillä kaakeleilla.
Ja toivon että yhtäkkiä vesi pyyhkisi kaiken yli
ja huomaisin olevani syvällä vedessä,
tuijottaen kohti pintaa.

Katselisin, kuinka valo tanssii taittuen vedenpinnasta
muodostaen kauniita valonsäteitä.
Hyväksyisin kaiken,
hyväksyisin lopputuloksen.
Antaisin veden täyttää keuhkoni, omasta tahdostani,
enkä yrittäisi enää vastustella.

Ja niin matkaisin kohti pimeyttä,
tuijottaen onnesta kiiluvilla silmillä valon leikkejä.
Kaikki olisi vihdoin kunnossa.
Kaikki olisi hyvin.