Vauhkoontuva kameli

En unohda kasvoja,
en sukunimiä.
Hei ufohörhö, hihhuli,
vauhkoontuva kameli,
mitä uutta kuuluu
vuoteen 2009?

Turha on ikuisena totuutena julistaa
käsiin hitaasti murenevaan paskaan
kaiverrettua psykedeliaa ja ajankuvausta.
Ovat näytelmässä osat vaihtuneet,
ja on jonkun toisen vuoro
olla huonompi, sairaampi,
vajahtaa tai päästään lahota.

Katson elämääni
jostain täältä ylhäältä.
Osa ihmisistä katosi,
osa astui maamiinaan
tai omasta valinnastaan
päänsä räjäytti.

Yksi hukkui poreammeeseen,
toinen löysi butaanin.
Kolmas loikkas' Valko-Venäjälle,
jonka jalkapalloks' alistui.
Neljäs Stalinia kumartaa,
Facebook senkin paljastaa.

Viidennelle kirjoitan tekstiviestin,
lukee siinä “pöö”.
Hänen puheensa erotan
laivasodan lomasta.

Viron aluevedet
ovat munuaistulehduksen tuotosta.
Tallinna, sen ilmoitus,
se on ainoana säilynyt
ja muistuttaa,
että olento ei muutu toiseksi.

Makaan sängyn alla
ja katson päivämäärää, pistettä
vuosien ja vuorten takaista
odottaen lupausta
ja lopullista kuolemaa.