Surusta...

tuulessa lennähtää itsekseen pois
niin ettet edes huomaa
-- se siitä sitten, niin

Upeita runokuvia tässä koskettavassa runossasi.

Kaunis ja koskettava, oivallinenkin. Runoutta autenttisimmillaan!

Kaikkea ja kaikkia aikansa, elämä jatkuu. Hieno ja samalla surullinen.

Herkkä ja puhuttelee. Kaunis. 

Onneksi se ajan kanssa tosiaan aina katoaa... Herkkä, haikea runo, hyvä.

Hieno kuvaus surusta. Surun paino harteilla on toisinaan jopa lämmittävää. Tosin sydän kuitenkin usein vilusta väräjää.

Upeaa tekstiä. Tykkäsin !

Surun aika joskus koittaa, lopulta elämä ja rakkaus voittaa <3

Upeasti kerrot vaikeasta asiasta

Hieno kuvaus surun kulusta siihen asti, kun ympäristö ei sitä enää tajua
 

Suru kuin murhe on kokonaisvaltaista niin psyykkisesti että kehollisesti ja etenkin runossasi on tosi hyvä "pikantti" - loimilangat - kuin itse olisi haavoitettu elämälle,näkyväksi ... paljaimmillaan itsensä kanssa. Kuten kudotuissa matoissakin näkyvät loimilangat. Olla paljaimmillaan ihmisjoukoissa näkyvällä tavalla. Tämä runosi johdosta.