Ilma seisoo
se hautoo iltaa
Yötä kohti
Ei tuulen virettäkään
Mutta seinät täällä narahtelevat
hiljaista pientä puhettaan
nurkkalautojen ääntä
Ne tietävät
ne ovat aina tienneet
Minun seinäni
Milloin on aika päästää irti
milloin näkemiin vaihtuu hyvästiksi
Kunnes emme enää tapaa
se hautoo iltaa
Yötä kohti
Ei tuulen virettäkään
Mutta seinät täällä narahtelevat
hiljaista pientä puhettaan
nurkkalautojen ääntä
Ne tietävät
ne ovat aina tienneet
Minun seinäni
Milloin on aika päästää irti
milloin näkemiin vaihtuu hyvästiksi
Kunnes emme enää tapaa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Samoin puhuvat seinät lattialaudat
puhalla
tanssi
älä
päästä
kavahda
tarttua
vapauttaa
puhalla
älä
tanssi
puhallla
tanssi
älä
pysähdy!
Tässä seinät voi olla jonkin tärkeän hetken ja paikan metafora - ainakaan seinät eivät voi olla ilman taloa, johon saattaa liittyä myös muistorikas pihapiiri ja elämän vaiheet siellä (lapsuus, nuoruus). Nytkö siitä kaikesta pitäisi luopua, sanoa hyvästit. Siitä voi ehkä päästää irti, mutta siihen liittyvistä hyvistä muistoista ei koskaan. Sanokaamme kuitenkin aina vain näkemiin!
Tämähän on kuin testamentti.
Valtavan hyvä runo. Tykkäsin <3
Sivut