Milloin se tullaan hakemaan pois?
Suodatetaan vähitellen meistä vai nykäistään irti kertarykäisyllä?
Jäljellä tämä hienostunut sakka jota luulin sokeriksi.
Sekoituksessa särmikästä velvollisuuksien täyttämisen pakkoa. Ja pakoa.
Naurettavia neurooseja. Liian sameita ja kapeita kiikareita. Liian korkeita ja suuria saappaita.
Mihin vietiin lapsemme jotka riistettiin meiltä? Joista luovuimme liian helposti.
Emme ymmärtäneet että ihmisyys puhtaimmillaan löytyy lapsesta.
Kaiken tarkoitus lapsen naurussa, itkussa, totuudessa.
Tottelemattomassa tunteessa. Ilman järjestelmällisen järjen taakkaa.
Puhtaimmassa hyvyydessä ja pahuudessa.
Entä jos lapset lähtivät itse pois?
Elävät jossain toisessa ajassa ja tietoisuudessa.
Istuvat suurella sohvalla ja katsovat meitä kuin kauhuelokuvaa. Syöden popcornia ja peläten puolestamme.
Sohva on suuri ja sille mahtuu paljon lapsia.
Uusien asukkaiden virta on loputon.
Nauravat tyhmyydellemme. Itkevät laskelmoivan pahuutemme takia.
Odottavat että löytäisimme salaisen radiotaajuutensa ja kuuntelisimme. Haluaisimme löytää heidät.
Vai odottavatko?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Huomaatko, siellä se lapsi sielunsa ilosta läiskii korttia. Aasiakin mietityttää, kuinka kaikki asiat aina oikein sekoitetaan, aina...
Sivut