rukoilua ...

Runoilija lindalinda

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> lindalinda kuva
nainen
Julkaistu:
257
Liittynyt: 5.8.2007
Viimeksi paikalla: 23.10.2024 0:10

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
6.12.1952

Minusta ei koskaan tullut mitään ihmisenä ja nyt ei enää ehdi tulemaankaan, luulen. 

Ihanaa jos löysit runoistani jotain.
---

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin
- Mauno Koivisto
 
Suosittelen:
 

jäisin varmasti eloon
vaikka lähtisit pois
mutta ei minusta olisi jäljellä silloin mitään
ymmärräthän, ei mitään !

tarpoisiin huomisiin
kompastelisin polullani
mutta olisin ruhjeilla
syvemmillä, kuin koskaan ennen

nousisin jokaiseen aamuun
kävelisin lyijynraskain askelin
iltaisin sulkisin silmäni
ymmärtämättä miksi jätit, menit

älä tee sitä minulle
älä jätä lakastumaan syksyyn
kuolemaan routaan
haipumaan ensilumiin

tarvitsen Sinut !
kuuluuko rakkauden satuttaa ?

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Upeaa sanailua! Todella upea runo. Osui ja upposi.

Kuoleman routa on vahvaa runoutta. Mutta kaipaus on rakkauden osoitus, sen teko. Runosi hieno.

Haikean kaunista.... huokaus kertoo miten helppo tähän on samaistua..

Hengittelen täällä. Huikea.

Kipeä hieno runo ja jokaisella on varmaan ollut tällaisia aikoja elämässään.

Paljon tunetta ja toivetta ja jotenkin kovin kaunista... Rakkautta.

Ihmisestä jää aina jälkeen jotain, missä on
elämää jäljellä, Rakkautta.

Rakkaus on osa tätä kokonaisuutta, toisinaan
satuttavanakin.

Hyvin inhimillinen, koskettava ja
tuntuva Runo.

Tekstissä aitous koettaa,
avoimuuskin.

Kauneus herää lukijassa, hänen
kokemassaan., herkkyyskin.

Pysäyttävä ja hyvä Runo.

pidin paljon tuosta rakkauden aiheuttamasta tuskasta runossasi

Rakkauden tuskaista puolta hyvin kuvattuna!

Tämä runosi sattuu syvälle sydämeen
ja tuo mieleen sen, ettei ihmistä ole
luotu yksin kulkemaan. Kaunis rukouksen kaltainen sointi on runossasi.

Tämän kokeneena, tätä mukanani kantaen, kuin omasta kuvakirjastani runosi ja siksi hämmennyin, samaistuin ja ihastuin runoosi. Kiitos.

Koskettava, vahva runo, hieno

Rakkauden raadollinen puoli on loistavasti
tuotu esiin teoksessasi.
Ei sen varmaan kuulu satuttaa mutta sen se
usein tekee, ikävä kyllä.......

Tulee tarve lohduttaa, kun on runosi lukenut. Sanasi on ihmeen kuvaavia, satuttavia.

Niin,- hyvin useenhan on kuitenki ihan niin jotta johonaki vaihees se isoo ja suuri rakkaus on muuttunu välijemmäksi ja sehän sattuu, ei se silloon rakkautta oliskikkaa jos ei sattuusi, koska sun rakkaus kuitenki on pyyteetööntä ja niin suurta ja vahavaa jotta sen tuntoo sivullinenki, tämä runo koskettaa vahavuurellansa ja sillä jotta se on niin suurta ja totta sun elämäs.
Sitä minä en tierä kuuluuko sen satuttaa mutta niin se ainaki mulle on käyny jotta kipiää se teköö varsinki jos on jostaki syystä joutunu luopumahan, mutta, 'mailmansivu on pitkä', tapas mun äiteevainaa sanua ja siksi aina on toivo olemas.
Aina niistä kolohuustaki kumminki seleviää tavalla tai toisella. Mä oon opetellu tavan joka mua on auttanu,. Opettelin Kiittämähän siitä mitä toinen on mulle antanu ja siitä mitä oon saanu toiselle olla jakamas. Se on kummasti helepottanu koska ketää ei saa ihan ikiomaksi koskaa.
Runo on niin vahavasti puhutteleva jotta mä meinaan teherä tästä kommentista täs ny romaanin.
Voimmahalauksia sulle ja sitä uskoa jotta Rakkauren voimma on se Suurin !

tulee vain sellainen olo että haluaisi halata sinua..voimia!

minä ajattelen kipeää täysinäistä elämän kattavaa rakkautta, se sattuu

rakkaus on toisinaan sellaista. mutta hienon runo olet kirjoittanut.

Rakkaus ei sinällään varmaan satuta, mutta se monisäikeisyys, mitä se pitää sisällään... Upeasti kuvaat sitä pelkoa, mitä elämä ilman häntä olisi...

" Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä"...
kyllähän elämä ja tunteet vaihtelevat ja joskus varmaan satuttaa tahtomattaan muttei pitäisi ainakaan tarkoituksella.

Koskettava herkka pyynto hienossa runossasi.

Rakkauvvela pyrkii olemaan moninaeset muuvvot. Joskus se satuttaa ja kippeesti.

Kyllä rakkaus mokoma on melkoisen monisäikeinen juttu.

Kipuilevaa, rehellistä ja kyllä; rakkaus on luotu satuttamaan, niin hyvässä kuin pahassa...
meidän kaikkien iloksi ja harmiksemme

Runominän sydän itkee huutaa
Rakkauden kauneus Missä olet?
Runo niin suruisa melkein tummuus tunkee jokaisen lukijan soluun...

rukoillaan kaikki kääntyy parhain päin...

Meissä niin paljon särkyneitä palasia
sisällämme. Ja sinun runosi auraa syvällä
maankamaralla, sieluimme sopukoissa.

Kaunista ja koskettavaa pureutumista
juuri perimmäiseen.

Kun ihminen rakastuneena avaa toiselle sydämensä tulla, hän avaa myös paljon muuta, sielustaan lähtien. On selvää, että olemme silloin myös kaikkein haavoittuvimmillamme...

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot