Yksilö

Erään kerran, vain hetkisen verran
istahdin penkille puistotien.
Siinä katselin kuin ohimennen
toisten touhuja, miettien.

Kiire, kiire on kaikkialla
ehtiä pitää, toiset jo oottaa.
Vaihtaen asentoa, nostaen jalkaa
seurasin maassa muurahaisvirtaa.

Mistä ne tulee, minne ne menee
kiireessä vilistäen, kipittävin jaloin?
Niilläkin suunta, ehtiä pitää
muurahaispesään, sen onkaloihin.

Huomasin, muurahaisvirrassa vastuksen
kiven siru oli keskellä sen.
Kahtapuolta joutuivat sen väistämään
näin haittasi se heidän kulkuaan.

Muutama, ohimennen tutki kiven
sitten jatkoi matkaa muiden mukaan.
Vain yksi, tutkittuaan kiven
sen kahtapuolta hyvin tarkkaan.

Ei lähtenyt se heti muiden mukaan
eikä auttanut sitä muutkaan, kukaan.
Takajaloilleensa nousten, kiveä se väänti
puolelta toiselle ja välillä voimiansa säästi.

Ei mitään voinut se kiven koolle
vaikutti hyvin väsyneelle.
Kääntyi, sitten jatkoi muiden mukaan
ei nähnyt sitä enää kukaan.
Se oli yksilö.