Olen seitsemän runokirjaa tehnyt runouden harrastaja. Tällä hetkellä toivoisin ainakin, että tämä harrastus saisi kestää läpi elämäni, se alkoi kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1994. Kirjoista uusin ilmestyi marraskuussa 2017.
Harrastan runoutta muutenkin monin eri tavoin. Esiinnyn, keräilen runokirjoja ja kommentoin toisinaan runotta täällä internetin uumenissa. Minulla ei ole määritelmää siihen, millainen runo voi olla.
Mutta hyvät ihmiset, jos pidätte runoistani, vanhojakin runojani saa täällä kommentoida eikä pelkästään uusinta uutta. Tiet, joita kuljen nykyisin, ovat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, sillä siellä nykyisin asun.
Runo ei koskaan katoa, se löytää yhä enemmän, se näkee, mitä elämää voi olla, mistä tahansa suunnasta sivuilleen katsoen.
Uusin kirjani on nimeltään Ihmisyyksiä. Facebookissa siitä voi tykätä täällä.
Esittelyä kirjoistani täällä.
Mummoni hymyili kuolinvuoteellaan
silmät kiinni ollessaan
yhdeksänkymmentäviisivuotiaana
ehkä hän tiesi
tai ei tiennyt
hymyilevänsä viimeistä kertaa
mummoni itki ja hymyili elinvuoteellaan
silmät auki ollessaan
yhdeksänkymmentäviisivuotiaana
ehkä hän tiesi
tai ei tiennyt
jotain elämästä
kuten me muut
silmät auki tai silmät kiinni
ollessamme
© HH, 2012
Kommentit
Elämän suurin mysteeri? Hyvin koottu.
Elämässä on iloja ja suruja, hymyjä ja itkuja - vaihtelevaa. Mummollasi on ollut kunnioitettavan pitkä elämä ja varmasti paljon elämän kokemusta ja viisautta.
Tämä koskettaa todella syvältä. Runoon sisältyy syvä elämänviisaus.
Niinpä. Tulee mieleen, että oli kyllä aikaa kysyä mummolta (omani kuoli 97-vuotiaana). Runosi säpsähdyttää.
Kosketti syvästi. Mummoni kuoli tasan vuosi sitten 95 vuotiaana.
Ehkä, ehkä ei...siinäpä pohdintaa
Sivut