Kun lähdin
elämäni näin
unissa kävelin
kaiken näin
sattumia myöten
tänään tällaisenaan
onnellisin askelin
kuljen näin
© HH, 2012
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Olen seitsemän runokirjaa tehnyt runouden harrastaja. Tällä hetkellä toivoisin ainakin, että tämä harrastus saisi kestää läpi elämäni, se alkoi kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1994. Kirjoista uusin ilmestyi marraskuussa 2017.
Harrastan runoutta muutenkin monin eri tavoin. Esiinnyn, keräilen runokirjoja ja kommentoin toisinaan runotta täällä internetin uumenissa. Minulla ei ole määritelmää siihen, millainen runo voi olla.
Mutta hyvät ihmiset, jos pidätte runoistani, vanhojakin runojani saa täällä kommentoida eikä pelkästään uusinta uutta. Tiet, joita kuljen nykyisin, ovat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, sillä siellä nykyisin asun.
Runo ei koskaan katoa, se löytää yhä enemmän, se näkee, mitä elämää voi olla, mistä tahansa suunnasta sivuilleen katsoen.
Uusin kirjani on nimeltään Ihmisyyksiä. Facebookissa siitä voi tykätä täällä.
Esittelyä kirjoistani täällä.
Kun lähdin
elämäni näin
unissa kävelin
kaiken näin
sattumia myöten
tänään tällaisenaan
onnellisin askelin
kuljen näin
© HH, 2012
Käytämme evästeitä varmistaaksemme mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön.
Kommentit
Kiva riimitys
ja rytmi
runossas.
Tässä on tervettä määrätietoisuutta ja varmuutta.
Mukava, positiivinen runo :)
Hyvä, jos nyt on onnelliset askeleet
Sivut