kun valkoseinäisessä huoneessa olit hiljaa
ja luit seinältä runojasi ääneen
jokaista muistoasi
surua jotka kantoivat
kunnes kaaduit
yhtä aikaa siitä ikkunasta
kirkkaana katsoimme vain tähdet
elämäsi valopilkut
ne olivat ainoat siinä hetkessä
kuin alkupilkut
sillä vasta vähitellen
yhä enemmän tulivat esiin
uudet kirkkaudet näiden lisäksi
ja lopulta siitä seinältä
sinun ei täytynyt
enää lukea runojasi
ei yhtään.
21.10.2018 © HH
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut