Kirjoitan

Kirjoitan näitä sanojani, näitä ajatuksiani, koska elämä tai elämät eivät mene useinkaan ainoastaan ohitse. Jokainen katse kertoo eläjänsä hetkestä, jokainen sana toisen kertomana on ihmisen viesti toiselle ihmiselle. Kun sanat laitetaan toistensa kylkeen, niistä syntyy vähitellen aina ajatuksia, joista tunnistaa toisen ja aina tulee jotain uutta, joka vaikuttaa käsitykseen toisesta ihmisestä. Niitä hetkiä, sanoja, ajatuksia, niitä piirtää toisesta ihmisestä ja niistä tulee erilaisia sydämiä, välillä tulee ihastuspuuskia, mutta onneksi ehkä jopa yhä harvemmin vihastustuskia. Se saattaa johtua siitä, että suhteuttaa asioita eri tavoin kuin aiemmin ja etenkin, kun on oppinut tuntemaan itseäänkin vuosiensa saatossa enemmän. Ei aina näe lempeästi itseään, ei pysähdy jokaiseen suruun eikä ehdi kaikkia ilojakaan nauttimaan, mutta tunteita tulee ja menee. Ilmanväreilyt puhaltavat kuitenkin poskille siinä kuin muihinkin kehon osiin muistutuksen, että sitä on olemassa, samalla lailla on halauskin, pehmeä ihmisyyden voima, jota ei halua jättää antamatta ja vastaanottamatta. Se on samaa lämmintä väreilyjen vaihtoa, ihmisyyttä, joka kulkee meissä päivittäin, jokaisessa sydämenlyönnissä, jokaisessa ainutlaatuisessa elämän pyörteessä.

14.9.2018 (C) HH