VAIPUMINEN

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
905
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 9.1.2025 12:21

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 
Alkukesän kirkkaassa valossa kirjoitan. Kirjoitus on niin selvää, varmaa. Tarkkarajaiset kirjaimet, selkeää tekstiä, jota ei voi väärin ymmärtää. Mutta yö tulee aikanaan, kirjaimet vaivoin erottuvat. Ne häipyvät hitaasti paperista pimeän painaessa hartioita, painaessa jalkoja tukevasti lattiaan, sanat ja niiden merkitykset sulavat väsymykseen. Nyt minulla on enää aavistus kirjaimista, kun liu'un vähitellen uneen. Vielä muistan jotain, välähtävä valo, sitten vain aavistus tapahtuneesta ja vaipuminen.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Upeaa tekstiä, ennen nukkumaanmenoa, rauhoittavaa.
Kirjoitusprosessi etenee tyylikkäänä valosta kesäyön hämärään... tarkat muistiinpanot jäävät elämään runossasi. Näen tässä myös elämänkaaren, lapsuuden kirkkaudesta vanhuutta kohti...

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot