Sitten tuo pieni tyttö kysyy:
”Millainen sinä olit,
kun olit lapsi?”
Minä?
Lapsi?
Enkö enää ole leikki-ikäinen,
vaikka mieli leikkii,
kehottaa kurkistamaan
vielä päivän peiliin?
Ei minulla ole enää
lapsen rohkeutta,
ei uskoa,
että olemme
samanikäisiä
kaikki.
Minä pelkään,
että peili
ei valehtele,
vaikka niin selvään kuulen
kirkkaan kysymyksen:
”Pappa, mitä alettaisiin?
Oltaisiinko vaikka prissi ja prinsessa?
Eiku, vaikka isä ja äiti?”
Aletaan vaan!
Onhan tässä vielä aikaa
koko pitkän iltapäivän.
Selite:
Runo oli ajankohtainen minulle noin kymmenen vuotta sitten, jolloin sen kirjoitin!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ja erityisesti omat lähimmät.
Mieleltään voi olla nuori ja joskus myös hieman lapsellinen
Se on iloista ja virkistävää.
lapsen suusta kuuluu totuus,
peilikuva ei ole todellinen kuva,
leikkikaveriksi haetaan tasoistaan, samalla aaltopituudella taiteilevaa.
ps. mahti tunne kun lapsi on aloiteelinen aikuiselle leikkimään.
Sivut