Nimetön

Pitelen käsiäni ristissä rinnan päällä,
hiukset hulmuten tuulessa,
kyynelten virratessa poskella.
Pisaran tippuessa maahan,
se hajoaa pieneksi
helmiksi jääden
kimaltelemaan siihen.
Miksei kukaan halaa lujaa
ja sano että tämä kaikki
on vain pahaa unta?
Miksen herää aamuisin
hänen viereltään,
jotta saisin antaa hänelle suukon poskelle
hänen vielä nukkuessaan?
Olen niin yksinäinen täällä ja niin onneton.
Olen saanut täältä parhaimmat vanhemmat
ja isovanhemmat,
ystäviä unohtamatta,
olen saanut täältä elämän.
Mutta olen saanut täältä
myös arpia sydämeeni,
arpia sieluuni,
liikaa pahoja muistoja.

Mistä voin tietää keneen luottaa,
minne voin mennä
kun ei ole paikkaa missä
olisin piilossa.
Aina jossai on joku
joka huomaa erilaisuuteni,
heikkouteni.
Pelkään niin paljon olla täällä,
olla yksin.