Ensin tuli kylmyys
pitkin hallan teitä ikiroutaisia,
puiden kuolleet oksavyyhdit
koettelevat pulssia alta ohuen ihon
jonka vilu harsi rikki joskus.
Hengitys kalmankatkuinen
huurrutti lasiin pakkaskukkasia
viestejä manan mailta,
kalmistosta.
Sitten tuli lumi.
Hän näytti nukkuvan, ripsissään hiletimantteja,
pienet sormet jäätyneinä rukoukseen,
sinertävänä häkkinä sydämelleen
jonka tuuli puhalsi hiutaleiksi ohueen ilmaan.
Kuunnellen kuolleiden lintujen kehtolauluja
hän tunnustelee kylkiluitaan alta harmaantuneen suikaleihon
joka jäätyi kokkareiksi omistajansa ylle,
verhoksi muulta maailmalta
ihmisikä sitten.
Vainaat peittävät luisilla käsillään reiät sydäntensä
sillä luhistumatta eivät kestä nähdä sitä maailmaa
mikä odottaa tuolla puolen.
Joku sanoi että siellä on kehdoissakin mustat piikit.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
