Siinä istuessani hiljaa mietteissäni
istujaa paljon enemmän nähneellä
puusohvalla, joka ei ollut tekijänsä
– selvästi puuseppä, muttei mikään
taiteellinen Guggenheim-tyyppi
vaan tavallinen asiakkaitaan
sekä omaa työtänsä
rakastava ja kunnioittava
käytännöllisten ja kestävien
käyttöesineiden valmistaja –
onneksi nähnytkään Ikealaista,
– luultavasti hän olisi
kuollut myötähäpeään –
puolivaloisassa, koska hämärässä
istuminen kuulostaa arveluttavalta
ja valoisuus taas ei vaan istu tunnelmaan,
farkkuasussa, nuorison univormussa,
siis varsin sopimattomasti pukeutuneena
varttuneempien mielestä, anteeksi siitä,
tutkailen tilaa johon olen hetkeksi
saanut kunnian asettua.
Miuta vastapäätä kahvipöydässä istuvan,
Arabian Suomenkukka maitokannussa
nököttäville kissankelloille
ja päivänkakkaroille
seuraa pitävän, virkkaavan
– varmaankin tuolle pöydälle
olevalle pitsiliinalle sijaista
arvokkaaseen palvelukseen –
ja pulmua sulattelevan
Rouvan ankaran katseen
tiesin lävistävän miut
noiden valosta peilaavien
silmälasien takaa.
Mietin siinä istuskellessa
ja tarpeellisuuttani odotellessa,
mikä mahtoi Teitä sapettaa?
Mitä oli tapahtunut?
Oliko vieraan olemus
vai teot hetkessä tai menneessä
syynä tuimaan katseeseen
hetkellä jolloin hän oli
Teidät nähnyt ja vanginnut
minullekin pohdittavaksi.
Samalla
oven aukaisulla
pojan viulutunti loppuu
ja miun tarpeellisuus
herää eloon.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mukavaa pohdintaa : )
Tämä on upea runo. Ennen aikaan tehtiin kauniita ja käytännöllisiä käyttöesineitä. Meilläkin on sänky, joka on valmistettu vuonna 1906. Sinulla on taito huumorin pilkkeellä tuoda esille monia ajankohtaisia asioita.
Joskus sitä joutuu kiusallisiin tilanteisiin,
jossa sitten vaivaantuneena kiemurtelee ja mielikuvitus laukkaa välillä näinkin rikkaasti kuin runosi on. :)
Sivut