Lähettiin matkaan pyöril poleksien.
Sitä jatkettiin jalan kuleksien
tavoitteena kallio eikä suo.
Toiveis luonto antimia suo.
Pian saadaan metsävattuja suuhun.
Ei niist oo muuhun.
Jotkut oli kulkenut siansorkin.
Jäljiltä niiden löysimme muovikorkin.
Pitää se pois noukkia.
Täl kertaa kiitetään moukkia.
Eikö onni kanssamme käy?
Ei vielkää mustikoita näy.
Hyvää, ei hirvikärpäsii, itikoita.
Hei! Tuol on mustikoita.
Isoja ja makeita, suuhun.
Pienet, kuivat kelpaa muuhun.
Oksa tippunut mittaan taitetaan.
Ne rupulit korkkiin laitetaan.
Mehu kuoren suojasta poistuu.
Pojan sanat taas toistuu:
”Isi, me ollaa luonnonystävii.”
Toivon ettei aate hävii.
Pian pienen miehen haave
ei ole näkymätön aave.
Se muodon, värinkin saa.
Mustikkainen oksa kiveen rapsaa.
Nimikirjaimet, kuusi, vee, kissanpää
ei tarvii sen ihmeempää.
Kuvas kissansilmien välke pojas,
joka kallioo vasten nojas.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mukava runo yhteiselosta
Ihastuttavan suloinen runo,
täynnä isän rakkautta!!
Tätä runoa lukiessani näen elävästi oman lapsenlapseni keikkumassa isänsä harteilla, tai hyppelemässä minun kanssani sieniretkellä... kaikki on niin uutta! ja kyseltävää paljon. Hieno runo.
Aivan upea runo tämä. Lapsille annettu aika ei hukkaan mene. Minun puolisoni kävi tänään myös poimimassa vattuja ja mustikoita. Marjoja on tänä vuonna harvinaisen runsaasti.
Loistavasti kirjoitat - riimit stemmaa täysin ja runon sanoma upposi ainakin minuun täysillä.
Mukava tarina ja runo
Hienosti rakennettu kokonaisuus
Toimii
Moni-ulotteinen :)
Sivut