Tää sälli vois käyttää nimenää Waltsuu tai Iiroo,
koska eihä tän kansan ukot paljo toisistaa eroo.
Ei aamiaisel o mehui, jugurttii eikä mitää muroo
vaa kunno mustaa sumppii ja korkeintaa puuroo.
Kuontalonki vaa pikasee sormil ojennuksee haroo
ja vaikee o hänen olemuksestaa löytää mitää siroo.
Harvoin tekemisistää hää tekee isoo numeroo.
Tunteitasakaa näyttämäst ku ruttoo varoo.
Töistään maksaa, tosin hammast purre, veroo,
koska paheksuu keplotteluu ja kaikkee kieroo.
Vaik taskus ei ikinä pyöri kovin monta euroo,
ei tekemälläkään hänest sais pahaista voroo.
Rentoutuessaa koukkuun pujottelee lieroo
ja katselee tunturin rinnettä kapuavaa poroo.
Nyt ku pakkanen veet jokapuolel umpee kuroo
eikä metäs vaeltaes kuule enää solisevaa puroo.
Näyttää hää sitä samaa vanhaa pärstää juroo,
vaik mielessää talven pimeimpää loukkoo kiroo.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Eloisasti ja hauskasti kerrottu tosi miehen elämästä. Hyvän kuvan saa tämän runon mukaan suomalaisesta jurrikasta.
Sivut