Siin seisottii vierekkäi
kynttilöie pöyäl palaes,
koska oli ollu hyvä olla lähekkäi
rakkauden kivijalkoja valaes.
Mie ku harakkaherra koree
valkee ruusu taskus.
Sie ku laululintu soree
kimppus kukkasten kaa sekoo laskus.
Mie tarkkaa kuuntelin.
Vuorollain sanan innol ja varmana lausahin.
Sitä lausues aattelin:
Sisältö, ei voima, tekee sanan mahin.
Oli siu vuoro
jälkeen miu matalalt tulleen lausahuksen.
Äänes ku tirpuskuoro
toi elämääni raikkaan tuulahuksen.
Yks sana vain,
joka huoneen ja kahen ihmisen tyhjyy'en täytti,
oli meiän päiväkirjamme toine avain.
Kuinka kauniilt kaikki sen jälkee näytti.
Selite:
runo kuuluu rakkausrunosarjaan vaimolleni
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Puhuttuna tuo olis para, mutta menee senäinkin, rakkaus, vaatii yhden sanan vain.
Hellyyttä hersyvä runo. Ja ilmeisesti sitä on purjehdittu avioliiton auvoisaan satamaan :)
On tainnu hääkellot kumista, onneksi olkoon vain!
Yksi sana vain...tyhjyyden täytti. Ihanaisesti murteella kerrottu elämän kohokohta. Upea runo!
Sivut