![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> waltsu kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-876-1708657190.jpg?itok=fLsbpYVT "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> waltsu kuva")
”sinä lapsi, minä isi, hyvä niin”
Mahdollisuuksien aavalla
sinä ja minä vasta työstymässä,
ei, EI valmiilla kaavalla,
kokemalla
luovasti rönsyämässä.
Minä,
kangastukseni ja haloni kokeneena
valoni tavoittaneena,
tarjoamassa työkalujani
ja auttavia avujani,
tietäen omasi tarvitsevasi,
niillä minuutta ravitsevasi
jalostuessasi
isoksi,
vahvaksi,
MINÄKSI,
valon kantajaksi,
eteenpäin jakajaksi
ja jälleen luovuttajaksi.
"hetki gangsterian lavealla tiellä"
Päivä oli ulkoisilta puitteiltaan
kuin mikä tahansa päivä
elettävältä kalenterin sivulta.
Noita samoja kapinallisia,
barrikadeilla keikkuvaa sakkia,
ei osaansa suostuvia,
ei kuvia kumartavia,
ei nimiä kunnioittavia
eikä ajan henkeen
takiaisena tarttuvaa
vaan eläen omaa elämää
jo revittyjen sivujen
loisteessa ja lämmössä.
Ei siis mikään otollinen
miljöö gangsterismille
tai no tuo päivien naamioituminen
oikeastaan on olennainen osa
oman lain suojaamien elämää.
Ainakin,
jos ei halua samaistua
undulaatin rooliin.
Se ulkoisesti ohjattuna
ei tarjoa suuria mahdollisuuksia
hoitaa hämärähommia
talouden kannalta valoisasti.
Aamu ja aamupäivä
sivusivat oikeastaan
vain siinä ”kummisetämäisyytä”,
että heidänkin pitää huolehtia
rutiinien mukaiset arkiaskareet
pois jaloista pyörimästä
tosin paljon laajemmassa merkityksessä
kuin minun näpertelyni
lähinnä itseni kimpussa.
Niinpä aamiaisen, hampaan pesun,
parranajon, hiusten pystyyn haromisen
– seisomaan samoin kuin järki –
ja pojan eskariin viennin jälkeen
oli aika vetää haalarit päälle
siis vain kuvainnollisesti
eihän hullukaan
laittaisi haalareita päälle
ruotsalaista saunaa
muistuttaviin olosuhteisiin
– varovainen kylläkin –
mennessään soittamaan
ilman nuotteja
”hullun naapurin kostoa”
peltikatosta teräsharjalla vinguttamalla.
Kolmen tunnin
ja yhtä monen vesi litran jälkeen
oli aika aloittaa
Coppolalainen hetkeni.
Pikainen peseytyminen
ja siistien vaateiden
laitto päälle
tuntui ihan naamioitumiselta
– katolta suoraan revästystä
pikku konnasta pukeutui
aito gangsteri
tosin ilman pukua ja pitkää takkia,
mutta silti täydestä käyden
kuin väärä raha päiväkeskuksen bingossa
mustine paitoineen, housuineen
ja koteloineen –
ja samaa vahvisti
hopeoitu lasi eteisessä.
En niinkään siinä toljotellut
itseäni ihastellen vaan
tarkastaakseni salonkikelpoisuuteni.
Olinhan menossa hakemaan
poikaa eskarista musiikkitunnille.
Hyppäsin pihalla,
en mustan T-malli Fordin rattiin
enkä edes Harley Davidsonin sarviin
kuten kuvaan olisi kuulunut,
vaan tavallisen fillarin selkään
ja läksin polkemaan
kohti määränpäätäni.
Ristorante Botticellin
ikkunan heijastus sivukuvastani
– kirveen hamarapuolella veistetyt kasvot,
jenkkipystäri, tumman puhuvat asusteet
ja musta kotelo –
toi mieleen gorillat
naputtavine kirjoituskoneineen
tai ehkä paremmin hetkeen sopivasti
huopahattu ja pitkätakkimiehet
Chicago pianoineen
eikä todellakaan menossa
soittamaan serenadia kullalle,
vaikka kullastahan
loppu pelissä aina oli kyse..
Niissä fiiliksissä jatkoin matkaa
ja kurvasin tunnelmaan hyvin istuvan
linnamaisen rakennuksen pihaan.
Niin ainakin minulle linnasta
tulee mieleen kulta ja häkki..
Tuo saattaa saada ajatukseni
taas outoon valoon,
mutta enköhän sen kestäne
muun outouteni pikanttina lisänä.
Jarrut kirskuen
– niin en ole saanut vaihdetuksi
iänikuisia jarrupaloja koko kesänä,
mikä tunnelmaan ajatellen
oli vallan mainiota tehtävän siirtoa
odottamaan parempaa motivaatiota
ja taloudellista tilannetta–
pysähdyin ja lukitsin pyörän.
Sitten minä,
mies tummissa
ja musta kotelo kädessä,
astui portista sisään
vaatien itselleni kuuluvaa
pihalla seisovalta ”vartijalta”
takaisin haltuuni.
Luovutus tapahtui hyvässä hengessä
ja ilman suurempaa vastarintaa.
Tervehdysrituaaliemme jälkeen
sen suuremmitta puheitta
suuntasimme portista ulos
ja kohti jykeitä pariovia.
Saranat kirskuen astuimme sisään
ja askelten kolkko kopina kaikui
pitkin kierteistä porraskäytävää
noustessamme neljänteen kerrokseen.
Ylhäällä meidät ohjattiin huoneeseen,
jossa luovutin kotelon pojalleni.
astuin takaisin käytävään
ja lysähdin vanhalle
parhaat päivänsä nähneelle sohvalle
– siinähän meitä sitten oli kaksi –
josta nousi, tai niin ainakin kuvittelin,
pölypilvi ilmaan tanssimaan
muotokuvien seinällä
synkkänä moista ilakointia katsoen.
Joku soitti jossakin
pianoa antaumuksella
tosin ei Chicago mallia,
vaikka laastia karisi seiniltä.
Sitten poikani aloitti
seinän takana viulutunnin
ja minä palasin
hetkestäni gangsterimaailmaan
takaisin pojastaan
ylpeän isän osaan.
"yksin tiellä"
Yksin tiellä,
tympii,
sitä en kiellä,
kilometrejä hiljaisuuden
niellä
ihan liikaa viel’lä
enne ku siellä.
”TRANSITTI, VIIS PISTETTÄ!!” hihkaisen.
Älyten saman tien
tavan näreen lailla pihkaisen.
Yksin siellä,
ilman kilpatoveria
esitän hänen lauseensa koveria.
Voitos varmas
maku ku huonos karmas.
Katselen ratokseni
keltaisia lehtiä,
sitä en kiellä,
mutta myös punaisia
ja kyllä, vielä vihreitäkin.
”Montakohan karavaanaria
mahtaa vastaan ehtiä?
Joo… olipa taas pinttynyttä!
Ähäkutti,
ei vilkuttanu simmuu peltikyttä.”
Kappas tuol on kaatunu,
mut ei viel maatunu.
On mehästäjä ollu leivän peräs
ja viuhunu on teräs.
Oisko ruis? Ei, Kaura!
Ja tuol on aura,
ei muuttomatkal
kohteena etelä.
Valmetin peräs,
onpas pelto vetelä.
Onneks on nelikko,
kohta musta mullikko
eikä rautahepoja mahastaa kii kasa,
vieres kiroileva vasa.
”oisko vaikka,
hodarin paikka?
Ai niin, yksin yhä oon,
matka jatkukoon.
Moneskoha musta nahka ja kalju
ison tien matelijan luoma..
Kertosit, jos olisit täällä kuoma.”
Vanha taivas aukes,
kiitos Sinne!
Ristimättäki kyl ties
Minne.
”Ootha loppumatkan mukana?
Tilaa on ees ja takana.
Jutut ei aina taivasta hivele,
mut hei! Sävys niihi sivele.”
”Niin.. en haluis karjaas keilata
sekä kanojas teilata
ja turha sitä on salata
ois kotiin kiva ehjänä palata”
”en takuul oo ollu mikää silmänterä
– paremminki keräilyerä, menoerä,
huono maaperä tai vesiperä –
ja mallioppilas
tai -sotilas
enemmänki potilas
tai turilas,
mut ehkä jo toipilas?
Ainakin isä kuten Siekin
ehkä siks yhteinen tiekin?”
"ylennys"
Hävettää..
sylettää!!
Se eilinen turhanpäiväinen ämpyilyni,
jonninjoutava tuherteluni,
amatöörimäistä piipertelyä suorastaan,
ja asennevammaisuutta pahimmasta päästä..
Vain muutaman lumihiutaleen tähden..
Tänään näin kuinka oikea ammattilainen
ja viimeisen päälle asiantuntija
laittaa asenteen kohdilleen
sekä nelivedon päälle
heti silmien raotuttua
vaaleata valkeampana auenneeseen päivään.
Silmät korttelin valaisten hihkaisee:
”Lunta!
Siellä on satanut ensilumen!”
– niin eilinen ensilumi kerkesi sulaa ennen eskarin
loppumista ja konkreettisesti kokematonta ei lasketa –
Ääni päättäväisenä jatkaa: ”Isi.. Lähetää ulos!”
Mitäpäs siihen tällaisella oppipojalla opin ääressä
on vastaansanomista, jos oppia haluaa..
Kyllä, kyllä haluan oppia ja vastaan
edes jonkunlaisen asiantuntijan äänellä:
”Ekana hoidetaan aamutoimet ja
sit hyvin vaatetta päälle siis pitkikset, toppikset,
nahkarukkaset, pipo, kauluri, villikset, saappaat
ja eiku menoks!”
Toista tuntia polkutraktorin ja kesällä
jätelaudoista tehdyn auran kanssa lähinnä
eilisen myrskyn puista tiputtaneiden lehtien
siirtelyä lumitöitä mallaamassa ja tietysti
ne ensimmäiset lumipallot joilla
isi yllätettiin kuin puun takaa sekä
riemun näkeminen uusien lumihiutaleiden
ruvetessa leijumaan kuin taivaan lahjana
olivat mitä mainiointa oppia mestarin seurassa
ja oppitunnin jälkeen mestarin sanat:
”isi oli lystiä. Ollaan mainio tiimi!”
Kohottivat oppipojan kisälliksi.
Selite:
Hyvää isänpäivää vanhojen tekstien myötä!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Isyys on ihana ja tärkeä asia,
varmaan tunteisiin menevä.
Hienoja otteita elämästänne runomuodossa.
Hyvää isänpäivän iltaa!
Sivut