aallot
soivat luonnon sinfoniaa
pärskeet iholla helminä
kirkkaina koruina
auringon läpivalaisemat
kauempana tiira, lokkikin
yksinäisen pilven hidas kulku
taivaanrannan taa
ja - rantakoivu uhkeasti
vartioi merellä kulkijaa
soivat luonnon sinfoniaa
pärskeet iholla helminä
kirkkaina koruina
auringon läpivalaisemat
kauempana tiira, lokkikin
yksinäisen pilven hidas kulku
taivaanrannan taa
ja - rantakoivu uhkeasti
vartioi merellä kulkijaa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
runosi hellä halaus ja toivon kirkkaus
Runo jatkuu upeana luonnon sinfoniana, jota voi vastaanottaa kaikin aistein. Runon loppu puhuttelee. Ihminen ei ole luonnosta eriytynyt, vaan osa luontoa, jossa uhkea koivu vartioi (tulkitsen: suojelee) merellä kulkijaa (tulkitsen: purjehtijaa).
Sivut