Nimetön

Joskus minusta tuntuu että kaveruus on katoavaista,
mutta se meidän ystävyyshän taitaa olla kuitenkin ikuista.
Yleensä kaikki kaverit pettävät ja jättävät minut yksin,
mutta sinä,
sinä et ole minua koskaan yksin jättänyt,
aina minulle anteeksi olet antanut,
vaikka sinua välillä huonosti kohdellut olen.
Mutta ystäville aina anteeksi annetaan,
varsinkin parhaille ystäville.
Ikuinen kaveruus koskettaa,
ja ikuinen ystävyys taas yhdistää.
Ikuinen ystävyys,
on ihanaa.
Mutta kysyn sinulta tämän tärkeän,
että onko meidän ystävyys ikuista?

Muistan sen aina kun sinä luokallemme tulit,
meistä melkein heti kavereita tuli,
myöhemmin jopa parhaita ystäviä.
Olimme päivät yhdessä,
usein myös yöt olimme,
pidimme hauskaa kahdestaan,
nauroimme ja itkimme yhdessä.
Yhdessä olemme kokeneet paljon,
välillä riitelemme,
mutta emme ole antaneet riitojemme
meidän välejämme rikkoa,
välillä rajujakin riitoja ollut,
mutta ei ole välejämme rikkonut,
aina olemme toistemme luokse
löytäneet.
Ikuisesti kiitollinen sinulle olen,
että tukenani
synnytyksessä olit,
en voi sanoilla kuvailla sitä sinulle
kuinka tärkeänä pidän sitä
ettei minun yksin tarvinnut siellä olla.