ystävästä, oma kulta

Muistatko sen illan,
jolloin istuttiin puistossa.

Olin onnekas,
kun omistin kaltaisesi ystävän.

Kauan vain istuttiin ja julteltiin,
sitten otit kädestäni kiinni,
lähimme kävelemään puistotietä,
oli kaunis kesä ilta.

Olimme kummatkin pitkään aivan hiljaa,
kunnes käännyt ja katsoit silmiini,
kerroit rakastavasi minua,
eniten maailmassa.

Kaikki oli kaunista,
siinä hetkessä murheet katosi

Halasit minua,
suutelit ensin hennosti ja varovasti,
mutta yllätyksesi,
vedin sinut lähemmäksi
ja vastasin suudelmaasi

Muu maailma oli poissa,

vain me, sinä ja minä.