Hän istui hiljaa pää vasten polvia,
kuunnellen sateen ropinaa kattoa vasten.
Ei vieläkään, ei tänäänkään,
häntä saavuttu hakemaan pois.
Käteen, josta toinen oli pitänyt kiinni,
sattui; kai siihen tulisi mustelma.
Ehkä huomenna, ehkä ensiviikolla,
huoneen lukittu ovi aukeaisi.
Ulkopuolella hän, jota laki kutsui äidiksi,
ja jossain isä, jota koskaan ei ollut nähnyt.
Vanhan nallen ruskea turkki kostui,
lapsen painaessa sen kasvojaan vasten.
Jos ei ensiviikolla,
niin ehkä tänä vuonna kuitenkin?
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
