Oli lämmin aamu. Kello tuli kymmenen kun aloin heräilemään siihen kun aurinko valaisi minun ja Eerikan hotelli huoneen. Menin parvekkeelle vilkaisemaan olisiko altaalla joku ja siellä hän oli. Se tuntematon hyvän näköinen poika jolla oli yllään punakeltaset uimashortsit ja valkoinen t-paita jossa oli muutama hassu väri läntti. Hän istui rantatuolissa ja täytteli ristikoita. Olin kuin sulaa vahaa aina heti kun näen hänet.
Yllättäen sisältä kuului kolinaa ja Eerika kompasteli makuuhuoneesta ja heitteli vaatteitaan olkansa yli ja manasi jotain italiaksi. Eerikan vanhemmat oli italialaisia joten hän osasi italiaa. Olin tuntenut hänet jo ekalta luokalta joten olin oppinut tunnistamaan joitakin sanoja mitä hän sanoi italiaa puhuessaan. Menin Eerikan luo ja kysyin mikä oli hätänä. Eerika kertoi että hän oli jättänyt lompakkonsa illalla hotellin baariin. Sanoin hänelle että ei olisi mitään hätää ja että menisimme hakemaan sen kunhan hän saa vaatteet ylleen. Eerika meni suinpäin pukemaan ja hetken päästä hän olikin jo valmis ja lähdimme hakemaan hänen lompakkoaan. Tunsin baarin pomon, koska isäni omisti paikan. Menin kysymään häneltä oliko hän nähnyt ystäväni lompakkoa. Hän antoi lompakon minulle ja käski sanoa ystävälleni että hänen pitäisi olla varovaisempi, koska täällä et saa arvotavaroitasi takaisin helpolla. Ymmärsin kyllä heti miksi. Jotkut turkkilaiset olivat hyvin päättäväisiä ja jos he löysivät jotain he myös pitivät sen itsellään. Vain harvat ovat ystävällisiä ja ainakin yrittävät saada löytämänsä tavarat takaisin oikeille omistajilleen. Kerroin myös Eerikalle että hän saa kiittää luojaansa että unohti lompakkonsa tänne ettei jonnekki muualle. Hän oli onnensa kukkuloilla saatuaan lompakkonsa takaisin. Palasimme takaisin hotellihuoneellemme.
Kun olimme huoneessamme Eerika meni suihkuun ja minä menin takaisin parvekkeelle ja epäonnekseni huomasin tuon tutemattoman pojan lähteneen. Huokaisin syvään ja istahdin takana olevalle tuolille katse lattiaan luotuna. Olin aivan hiljaa ja ajatuksiini uppoutunut. Yllättäen joku koputti oveen. Ihmettilin kuka se voisi olla. Isäni sapuu vasta ensiviikolla ja jos se olisi joku henkilökunnasta se olisi soittanut. Menin epäilevänä avaamaan oven ja menin aivan lukkoon kun huomasin että tuo tuntematon poika, jota olin katsellut koko ajan oli oveni takana. Hän hymyili minulle niin suloista hymyään ja hänen vihreät silmät tuikkivat kuin tähdet. Olin sanaton, mutta onneksi hän alkoi puhua melkein heti oven avattuani. Hän kysyi voisiko hän tarjota minulle illallisen tänään. Olin pakahtua onnesta. En edelleekään saanut sanaa suustani vaan nyökkäsin hänelle myöntävästi. Sovimme että tapaamme hotellin aulassa puolen tunnin kuluttua. Kun olin sulkenut oven en voinut muuta kuin pomppia ja kiljahdella onnesta. Menin hetken tuuletusten jälkeen valmistautumaan illallista varten. Puin ylleni mustan polviin asti ylettyvän mustan mekon. Mekossa oli muutama hassu kimalle läntti joista en niinkään välittänyt. Hiukset jätin siististi auki ja meikkiä en juurikaan laittanut. Kun menin alas sovittuun aikaan häntä ei näkynyt. Odotin ja odotin mutta turhaan. Kukaan ei tullut tai mennyt portaista. Kun kello tuli yhdeksän lähdin kyyneleet silmistä valuen takaisin huoneeseeni ja kun pääsin ovesta sisään löysin tuon niin ihanan miehen ja Eerikan keittiön pyödän äärestä. Jäädyin siihen paikkaan. En osannut ajatella selkeästi. Olin lähellä paniikkia. Se ei tiennyt mitään hyvää. Hetken tuijotettuani heitä ja heidän tuijotettua minua käännyin ympäri ja lähdin juosten pois. Tuo tuntematon mies lähti perääni huutaen lupaa selittää kaiken, mutta huusin hänelle takasin etten haluaisi nähdä häntä, en kuulla hänen ääntää enkä edes muistaa häntä. Vihasin häntä niin paljon ettei se voisi olla edes totta. Kun pääsin alas menin suoraa pihalle ja itkin sydämmeni pohjasta. Tuo tuntematon paskiainen ei ollut uskonut minua vaan tuli luokseni. Kun hän kosketti olkapäätäni vetäsin sen pois ja kysyin häneltä "Luuletko että voin enään koskaan luottaa sinuun vaikka tekisit mitä sen eteen, koska pyysit minua ulos ja menitkin vehkeilee parhaan kaverini kanssa ?" Hän katsoi minua syvälle silmiini ja sanoi "En luulekkaan, mutta toivon niin". Katsoin häntä vetisillä silmilläni ja sanoin "Niin minäkin toivoisin, mutta turha toivo. En voi enään ikinä, en ikinä, luottaa sinuun. Luuli että rakastit minua, vain minua." Nuo sanat sanottuani lähdin kävelemään koht kaupunkia ja tuo tuntematon mies jäi katsomaan perääni haikean näköisenä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
