Yksin

Kello tulee kaksi ja olen yhä hereillä. Muut ovat olleet nukkumassa jo monta tuntia.
En pysty nukkumaan. Ajattelen vain erästä tyyppiä johon tutustuin melkein vuosi sitten. Se tyyppi on oikein mukava ja vielä hyvän näköinen. Sen jutut on mitä oudoimpii, mutta silti nauran niille. Hän on hämy. Siitä ei meinaa ottaa selvää, mutta silti rakastan häntä. Mutta en voi koskaan saada häntä koska hän ei rakasta minua. Nyt yritän saada ajatukseni selkeään muotoon paperille. Se on vaikeaa, koska ajatukseni ovat niin sekavat. Yksikään lause ei sovi toisen kanssa. Ajatuksistani on vaikea tehdä tarinaa tai muistiin panoja koska ne tekevät jatkuvasti merkittäviä juonen käännöksiä, mutta saatika sitten saada niistä runoa jonka ihmiset saattaisivat jaksaa lukea ja joka olisi ymmärrettävä tai edes järkevä.

Tuntikausia yritin ja yritn saada jotain järkevää ja tunteitani kuvaavaa paperille. Mutta
lopulta kun olin niin väsynyt yritykseen huomasin että edessäni oli valmis runo joka kuvasi tunteitani täysin ja oli muutenki ymmärrettävä. Olin hämmästänyt ja onnellinen mutta samalla myös niin väsynyt ja raivoissani kun yhden noinki pinen runon tekemiseen oli mennyt monta arvokasta tuntia jotka olisin ihan hyvin voinut nukkua, mutta kun en pystynyt laittamaan nukkumaan ennen kuin olin saanut runon tehtyä. Mutta nyt pääsen nukkumaan tyytyväisin mielin ja rauhassa, koska runo oli valmis ja odotti, että herään hyvin nukkuttuani ja menisin julkaisemaan profiliini. Painoin pääni tyynyyn eikä mennyt kauaa kunnes näin jo unia maailman ihanimmasta mutta vaikeimmasta pojasta jonka ikinä olin tuntenut.

”Kaipaan jotain jota voisin rakastaa.
Jotain jota voisin helliä.
Jotain jolle voisin kerto ihan kaiken,
ja joka ymmärtäisi minua aina.
Jotain joka auttaisi aina kun tarvitsisin apua.
Mutta tiedän että sellaista en voi saada.
Ainakaan tässä maailmassa jossa elän.
Koska ainoa ihminen jota täällä rakastan,
ei rakasta minua.
Kukaan muu ei ole sellainen kuin hän on.
Ihana, mielyttävä, hauska, hyvän näköinen ja niin oma laatuinen.
Kukaan muu ei saa minua hymyilemään samalla tavalla kuin hän.
Kukaan ei saa minua unohtamaan murheitani paitsi hän.
Ketään en voisi rakastaa samalla tavalla kuin rakastan häntä...”