Noita-akkanaurun kajahdus

Vuohenpapanoita keräsin
niitä lakritsaksi luulin;
hei, maito tulee lehmistä, lakritsa vuohista!

Hiirille salapaikkaan osan eväistäni vein
niiden pienet mustat vastalahjat kiitollisna söin

Ystävää kovin etsin
Satukirjoistakin, ne tarkkaan revin;
missä tarina, missä haavemaailma, miten sinne pääsen?
Olisiko tämä hiiri ystäväni? Voisinko sitä paijata?
Vaan ei, hiiri toisensa jälkeen sydänkohtaukseen kuoli
Niin kasvoi mun huoli:
liikaa rakkautta ja myötätuntoa sisälläni, vaan mihin sen kohdistan?

Metsään eksyin perään koiraemoni
Hankeen melkein jäädyin, kunnes mut löydettiin
Itkin, vaan en pelastumista; sitä, että joudun takaisin,
en löytänytkään mummolaa, satumaailmaa
Paikkaa, jossa kaikki eläimet ja ihmiset ovat ystäviä

Koulussa olin hyljeksitty ja pilkattu, tietenkin, kuinkas muutenkaan
Esiteininä, satuin tutustumaan raiskaajaan

Meinasinpa junan allekin hypätä
ja hyiseen jokeen
Juoda itseni ikuiseen uneen

Vaan nyt, 24-vuotiaana
Olen onnellisempi kuin olen ikinä osannut edes kuvitella
Ei kai näin onnellinen, voi ihminen edes olla?
Parisuhteessa, ja koko ajan sovinnolla.
Täysin vapaa, ja silti saan rakastaa
Monta hyvää ystävää, vanhaa ja uutta, tulevaa
Nautintoa niin syvällistä, miehiä ja naisia, monenlaisia
Vuosi vuodelta
Rakastun vain yhä enemmän elämään
Ei se mene niin: Se kel onni on, se onne kätkeköön.
Vaan minun sanonnassani, se kel onni on, se onnea jakakoon.

Ja vaikka nauruni pahisnaurulta kuulostaa
Se hyvin aidosta, lämpimästä sydämestä kumpuaa
Noita-akkanauruni, on onnen tuulahdus
Se tarttukoon sinuunkin vielä joku päivä
Vastalahjaksi, en halua pieniä mustia papanoita