Pöllömaan rajalla

Kalliolaakson jyrkänne nousee,
taivasta kohti se loittonee.
Sen päällä villikoira juoksee,
ja yllä sen haukka lentelee.

Kasvaa metsä kallion takana,
nousee ylöspäin uhkaavana,
kohoaa voittamattomana,
suurena, loppumattomana.

Metsän takana se sitten alkaa;
siellä alkaa salattu maa,
jossa on portit hopeaa
ja kuusi koivun kaataa.

On mailla noilla salatuilla
jotain, mistä et saa kuulla.
On siellä jossain piilossa
peikkokuningas varjoissa.

Vaan mikä vahtii portinpieltä?
Mikä pitää poissa sieltä
laaksonmaiden salateiltä,
teiltä meiltä kätketyiltä?

Et nää klaanilippuja,
et nää kilpiä maalattuja.
Kuulet vain siipien iskuja
ja synkässä yössä huhuiluja.

On metsän rajalla Pöllömaa,
jossa lentää monta vartijaa.
Sulkapuku kuussa hohtaa,
vartiosto yössä laulaa.

Pöllömaa näin suojaa rajaa
- suojaa porttia Peikonmaan -
eikä koskaan ylitä kuolevainen
rajaa pöllövartijoiden