Kynään tartun ja
kirjoitan jälleen omia
tunteitani, muistojani.
Kuuntelen musiikkia,
joka tuo kyyneleet
silmiini kun muistelen
hymyilevät kasvosi.
Olen iloinen,
olen surullinen,
olen kumpaakin.
Miksi itken jos olen iloinen?
Kaipaan vaan edelleen sitä
ystävää, jonka menetin tyhmyydelläni.
Kunpa hän lukisi tämän runon
ja jättäisi viestin,
että kaipaa minua myös.
Se ei tule koskaan tapahtumaan.
Hän on poissa.
Eikä tule koskaan takaisin minun luokseni.
Tuskan kannan loppu elämäni.
Pysyn silti lujana rakkaitteni kanssa.
Selite:
Päivä päivältä päästän irti hänestä.
Se vaan vie aikansa päästääkseen kokonaan irti.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
