Kalle&Henri(OSA 2)

"Kalle, mitä tuo äsköinen oli?" Marjatta kysyi.
"Niin, mä ja Henri rakastamme toisiamme!" Kalle vastasi kyyneleet kurkussaan.
"VAI ETTÄ RAKASTATTE! Mitä isäsi tuosta sanoo?
MEIDÄN TALOSSA ON HOMO?" Marjatta huusi.
"Olen homo, mitä sillä on väliä? Kyllähän
isäkin lähti tän TERONSA matkaan!
En ole yhtään erilaisempi kuin isäkään" Kalle huusi Marjatalla.
"Jos et jätä tuota hömpötystä, saat lähteä!" Marjatta huusi,
silloin Kalle purskahti itkuun
ja lähti huoneeseensa jossa minä olin.
Kallen äiti, ei koskaan hyväksyisi tätä rakkautta.
Kalle alkoi pakkaamaan tavaroitaan,
"Hei rakas, mitä sä teet?" -Sanoin Kallelle.
"En aio jättää sua!" Kalle sanoi huutaen takaisin.
Vedin hänet syliinsä, keinutin hiljaa
tätä 15-vuotiasta poikaa jota rakastin.
"hyys, sä oot 15, ei sulla ole rahaa maksaa
ittellesi ruokaa. Ja siks toiseksi missä sä nukkuisit?"
Rauhottelin Kallea.
"Vaikka roskiksessa, kunhan saan vain olla
sun kanssa" Kalle huusi itkien.
voivoi, kumpa Marjatta hyväksyisi meidät.
Silloin Marjatta tuli huoneeseen,
itkien itsekkin.
Hän otti meidät syliin kummatkin.
"Jos te todellakin rakastatte toisianne,
hyväksyn teidän suhteenne" Marjatta sanoi hymyillen.
Silloin suutelin Kallea hyvin pitkään ja halasin tätä.
"Rakastan todella, todellakin rakastan" Vastasin hymyillen.
Kallen äiti antoi meille siunauksen,
minulla oli vain äiti joten hän kyllä hyväksyisi tämän.
Olinhan hänelle kertonut että olin ..
niin olin rakastumassa Kalleen..

Kaikki oli mainiosti,
rakastamani mies oli lähellä.
Kaikki oli ihanaa.
Rikkirevitty sydän
oli vihdoinkin korjattu.
Ja se oli Kallen ansiota.