Kalle&Henri

Keikka päivänä:

"Henri, nyt ylös" Äitini Päivi sanoi.
"hmm, 3 minuuttia vielä" Intin.
"Eikun nyt yös" -Äiti ei antanut hetkeäkään rauhaa.
Heräsin voimattomana ja
lähdin kohti vessaa.
Pesin uniset kasvoni ja harjasin hampaani.
Peilistä tuijotti sama vanha Henkka,
virheineen ja hyvine puoline.
-"Eikö teillä ole koulussa harjoitukset tänään?" Päivi
kysyi minulta pitkän hiljaisuuden jälkeen.
-"On.." Vastasin hiljakseni.
Kello olikin jo kahdeksan,
myöhässä taas, kuten aina.
Kalle oli jälleen vastassa minua,
tänään Kallessa oli jotain uutta,
jotain joka sai sydämeni vierähtämään paikoiltaan.
Eikai tämä merkinnyt mitään sellaista,
mitä juuri monet vieroksuvat.
Ei,ei..Pyyhin mielestäni moiset ajatukseni,
Kalle oli paras ystäväni.
-"mikä meno?" Kalle kysyi ja nikkasi minulle silmää,
tunsin vatsalaukkuni vierähtävän paikoiltaan.
-"Hmm? ihan hyvä." vastasin.
-"Illalla heitetää settii ja näi." Kalle heitti iloisesti
ja kosketti minua olkapäähän, ystävällisesti.

Viimeinkin me päästiin kotiin,
minulla oli noin tunti aikaa käydä
vaihtamassa vaatteet ja olla
koululla kitara kädessä.
"Kuluisipa aika nopeammin.." ajattelin,
kello kävi ja kävi.
Huomasin miettiväni vain kallen
suloista hymyä, ja niitä katseitä
mitä se tänään minuun kohdisti.
Ärgh, mikä minuun on mennyt?
Tarvitsen ehkä laitoshoitoa tai
ainakin jotain siihen suuntaan.
Kello oli juuri ja juuri varttia vaille
kahdeksan kun lähdin tallustelemaan kohti
koulua, ehtisin juuri kahdeksaksi.
"Henkka, tietsä mä oon tehny tälläsen
biisin, tän nimi on muistoja"
-"niin ja se menee näin" Kalle sanoi minulle hymyillen.
Ja hyräili hetken biisiä jonka oli tehnyt:
Taas yöllä heräsin, muistin, unohdin päivän sen.Näin
kasvoillas kyyneleet, kasvosi kuihtuneet kertoivat
sen.
Kallen ääni, se oli niin herkkä.
Niin....vain.. niin ihana...
Huomasin tuijottavani Kallea entistä enemmän,
päästä varpaisiin.
Sillä tavalla kun tyttöjä katsellaan,
mikä minuun on mennyt?
Me siinä sitten vedettiin keikka,
en saanut Kallea mielestäni.
Loin illuusioita meistä,
jos meistä tulisikin joskus jotain.
EIEI, mahdotonta.
Kallehan pitää minua vain parhaana ystävänä.
Kun "keikka" oli ohi, Markku ja
Lucas lähtivät jo tassuttelemaan
kotiakohti.
Me jäimme kallen kanssa vielä kahdestaan.

Seurasin Kallea pukuhuoneeseen,
siellä Kalle riisutui itsensä melkein puolialastomaksi.
Tuijotin, silmäni vaelsivat Kallen
ihanaa kroppaa.
Pelkäsin että pian Kalle itsekin huomaa.
Aloin itsekkin riisutumaan,
eikä.. Huomasin Kallen
katsovan minua samalla tavalla
kuin minä häntä,
näin hänen katseessaan jotain uutta.
Intohimoa kenties?
En tiedä, mutta siitä katseesta minä pidin.
Kalle tuli minua lähemmäksi,
kosketti minun hikistä kroppaani.

Se kosketus toi mieleeni sen
mitä aikasemmin päivällä jo mietin.
Olin homo.
Hivuttauduin lähemmäksi Kallea,
kunnes meidän huulemme kohtasivat.
Nyt se tapahtui,
me suutelimme.
-"Henri, haluatko sä tulla meille?" Kalle kysyi
kuin olisi halunnut minua enemmänkin.
-"Sovittu"Vastasin haluten Kallea.
Noin viidentoista minuutin päästä
olimme Kallen kotona,
hän käski minut huoneeseensa.
Siellä me suutelimme jälleen,
hän laittoi oven lukkoon.
Ettei vain kukaan pääsisi häiritsemään.
Sitten hän kaatoi minut sänkyynsä,
Voi....Kalle..Olen niin odottanut tätä.
Ajattelin mielessäni.
Hän sulki minut syliinsä,
kuiskasi korvaani:
"Henri, mä rakastan sua.
Se lause sai sydämeni pysähtymään.
Suutelin Kallea ja vastasin tälle:
-"Kalle, niin mäkin sua.."

En tiedä, mutta jollakin
ihmeesillä tavalla Kallen äiti Marjatta
oli saanut auki ja näki meidät makaamassa
sylikkäin Kallen isolla sängyllä..
"Hei äite, tulen pian" Kalle vastasi unisesti.
Silloin tiesimme että tätä saisimme
selittää vielä monen vuoden jälkeen.

Olimme poikia,
jotka rakastivat toisiaan.