Revin lähes puhtaita lakanoita kaapista
itkettää niin
että silmät lentävät päästä
mutten anna itseni murtua,
en vielä,
vasta kohta on aika.
Muhun sattuu,
en vaan voi kestää tällaista tuskaa enää hetkeäkään
enkä silti haluaisi lähteä,
en koskaan, milloinkaan.
Olisi löydettävä
jostain
toinen yhtä huono-onninen ihminen,
ehkä hän ymmärtäisi,
ehkä hän jaksaisi.
Nyt ei ole ketään,
ei ketään joka ottaisi syliin,
kertoisi kaiken olevan taas hyvin.
Enää ei ole mitään,
vain kirkkaanvirheä miesten t-paita vaatehuoneessa
ja pienoiskäsivatkain
siinä kaikki.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
