Nimetön

Lapsi kävelee pelonsekaista
kunnioituksen polkua,
pimeää hautausmaan polkua
jossa valkoiset ristit valaisee
sotiemme uhrien veren
sotiemme uhreilla,
heidän kyyneleillään,
heidän kaihollaan
lapsi kävelee
veren ja pelon valheen ristimään
maailmaan

Isänsä käden vapauttaa,
kauhunsekaisesti huudahtaa ja
silmänsä ummistaa,
varttuneena lapsuutensa
hautausmaalle astahtaa

Avaa silmänsä kyyneliltä,
heidän kyyneliltä jotka löysivät
valkoisista risteistä
valkoisessa vapauden lumessa

Unhoituksen soturit,
unhoituksen viattomat

Kuullessaan kuiskauksensa
haavanlehtenä juoksee kilpaa
uusien valkoisten lyhtyjen
ponnistaessa maasta suoraan sydämeensä

Heidän kyyneleillään,
heidän kaihollaan,
heidän uhrauksillaan,
vapaan maan sielullaan
lapsi vielä kävelee
rakkauden ja totuuden kultaamaan laaksoon