Verenpisaroita

Kesäinen pelto houkutelluksi sai, kulkemaan läpi tuosta vain. 

Aloitin polkuni, onnesta huokuen.
Kukkien tuoksua nuuhkien.

Polku muuttui ruuhkaisaksi, melkein tapella sai itsensä vapaaksi.

Ruuhkan tunkiessa päälle, kukkaset muuttuivat piikikkäiksi. 

Samaa polkua kuljen edelleen, verille revityineen jalkoineen.

Polku ei ole vielä edes puoli välissä ja kuljen sitä nyt jo verissä ja nälissä.

Jätän jälkeeni verenpisaroita, ehkä näin voin jotakuta varoittaa. 
Kaukaa katsottuna helpolta näyttää, samaa polkua ei kuitenkaan kannata käyttää.

Kenen polku helppo on? Joku mulle kertokoon. 

Kunpa olisin voinut välttyä tältä tuskalta, helpolta näyttävältä pelto puskalta. 

Jokainen kulkee omaa polkuaan, helppoa keinoa ei olekaan.