Nimetön

haluisin että olisit mun turvasatama,
kädet ympärillä kun ei enää jaksa
olla rohkea
olla päättäväinen
olla se ”aina hyvä” mikä minulta niin usein vaaditaan -
se suorittaja

olisitko syli johon saa käpertyä, piiloutua
kun maailma alkaa ahdistaa,
kun ei jaksa laittaa jalkaa jalan eteen.
tahtoisi vain pysähtyä silti tietäen
ettei kukaan sitä hyväksyisi kuitenkaan
hyväksyisitkö sinä?
olisitko sinä se turva mitä niin usein kaipaan,
edes pienen hetken

saisin olla minä
heikkona, rikki, alastomana
sieluni läpinäkyvänä kädelläsi
ethän sitä pudottaisi, ethän?

haluaisin että olisit mulle se rakkaus
se rakkaus mitä niin kovin harvoin olen saanut nähdä
kokea, tuntea
se vajavainen, mutta kaunis kuin timantti
se ymmärtäväinen ja rohkaiseva
se mitä moni ei minulle anna
tai ole pystynyt antamaan;
aito ja turvallinen

olisit se hymy, se huumori
mikä saa minut nauramaan;
pilke silmäkulmassa.
olisit se käsien ojennus,
halaus vastassa
mikä saa minut tuntemaan: olen sinun,
kuulun tänne,
ja minut hyväksytään.