Huomasin sen taas juuri äsken, kun kirjoitin Elokuusta.
Muutan elottomat asiat eläviksi ja abstraktit asiat näkymättömiksi ihmisiksi.
Elokuu on vahva mies. Tällä hetkellä tavoittamattomissa.
Herra Kuolema kävi kylässä keväällä. Hän oli sangen kaunis, ainakin hupun alta näkyvä leuka, mutta en voi sanoa että häntä olisi ikävä.
Olen vähän salaa huolissani siitä, miten paljon kirjoitan satuja fiktiivisistä hahmoista. Tällä hetkellä en edes omista hahmoistani, vaan joltain oikealta mestarilta lainaamistani hahmoista.
Kirjoitan ihan liikaa, paritan vihreäsilmäisen pojan harmaasilmäisen kanssa ja siirryn välillä kirjoittamaan oikeista ihmisistäkin, jotka tosin tunnen vain valkokankaan ja youtuben kautta, niillä on molemmilla siniset silmät.
Käytän liikaa aikaa lukemiseen. Ai fanisivustot ja fanfiction? You name it, I'm on it. I'm already there, and I've consumed it like a junkie, and I live in it.
Huomaan hauraasti, miten ulkomailta tultuani oon elänyt pelkissä fantasioissa ja oon salaa antanut sosiaalisten suhteiden kuolla.
Koska rakas ystäväni (jolle kuvittelen avainnipun kaulaan, mutta jonka ulkonäköä en muuten halua muuttaa edes kauneimmissa unelmissani) arvasi sen aivan oikein kysyessään: "Eikö tavalliset ihmiset riitä sulle?"
Ei, my dear, mikään ei riitä mulle, mikään ei riitä.
Edes mikään fantasian määrä ei riitä mulle.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
