Elokuu

kerrankin en tunne sitä lainkaan,
Elokuuta, joka on paitsi kaikin puolin aina ollut tärkein, myös värikkäin ja elämänmakuisin.

taivas onkin yhtäkkiä pimeä öisin
Kuu on tullut takaisin ja painostanut Auringon vetäytymään

En halua, että maailma muuttaa nyt muotoaan
En haluan vuodenaikoja, haluan pysyä juuri tässä

Ennen Elokuu oli pelkkää kuumaa ja kosteaa,
sinistä taivasta ja nurmikkoa sormien alla

Nyt on vain pimeää, tähtiä ja vuodenajat kuiskuttelee muistuttaen hetkestä, jolloin ne yhtäkkiä taas tuulen lailla pyyhkäisee valkaistut hiukseni kasvoiltani ja näyttävät kylmät kasvonsa,

tunnen sen nyt jo heti, näkymättömät kädet, jotka ojentuvat suoraan sisälleni varastaen persoonani yli puoleksi vuodeksi ja jättäen minusta jäljelle tyhjän hauraan kuoren

miksi mietin tätä jo elokuussa. pitäisi olla kuuma.
ja suunnittelen jo stressin painaumat kasvoillani sitä, että mistä löydän takkatulen ja viltin ja sohvan.
minne voin käpertyä piiloon kaakaomukin kanssa.
kenen väsyneistä kasvoista voisin hakea lohtua sitten kun kylmyys tyhjentää mut elämästä ja lunta sataa luihini asti.

Elokuu, missä olet nyt?
Missä on perhoset ja puiden huumaava tuoksu, helle joka saa ajatukset sulamaan ihmisten hahmoihin.
Elokuu, jonka muutan mielessäni eläväksi hahmoksi, jolla on enemmän valtaa pieneen mieleeni kuin millään muulla.
Elokuu, joka saa vereni kohisemaan adrenaliinihuuruissa, tunnen olevani elossa ja haluan elää sen kanssa, koko ajan.
Missä on Elokuun kapeat, hunajanväriset, vahvat sormet, jotka eivät päästä ranteistani irti silloinkaan, kun lehdet ja sade piiskaa ikkunoita ja oma ihoni alkaa muuttua kalpeaksi?

Ja Elokuun häijy virnistys, joka saa silmäni kirkastumaan viikoiksi ja ääneni käheäksi.

Oletko vain myöhässä, vai jätätkö tulematta tänä vuonna?