muistatko kun puhuttiin hiljaa peiton alla
kaikesta mitä me haluttiin maailmalta
kuinka jalat ei jaksaisi pysyä paikoillaan
mä haluan tuntea kuinka vapaus kutittaa
selkään kylmiä väreitä
muuttaa Pariisiin
lukea kaiket päivät runoja joenmutkassa
kulkea yksin niitä mukulakivisiä katuja
sä olit maailman kaunein
ja mä pelkäsin menettää lapsuuden
kuin sä lopulta menetit itsesi sen miehen mukana
joka sai sun silmät niin vanhenemaan
tänään me ei soitella
silti sä olet se jonka muistan
sä jäit siihen pieneen kaupunkiin
josta mä tänään tiedän
se on kaunis ja täynnä elämää
mutta mä en saanut jalkoja hidastamaan
on pakko nähdä syyssateet Amsterdamissa
rakastua elämään Lontoossa
voinko tunnustaa että olen se
joka ei koskaan uskalla jäädä
kun tekee mieli paeta
ja joinakin öinä kun suora avaruus työntää kylmyyttään
mä päätän lähteä kauas pois
kulkea niitä mukulakivisiä katuja
riutua ikävään ja palata
sä olit maailman kaunein
ja mä pelkäsin menettää lapsuuden
kuin sä lopulta menetit itsesi sen miehen mukana
joka sai sun silmät vanhenemaan
tänään me ei soitella
silti sä olet se jonka muistan
Selite:
enemmän kylläkin laulun sanoitus, kuin runo.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
