Pikkusiskonne lähtee maailmaan

Siskolleni:

Salaa
itkit perhosniityn reunalla,
minä vehnäpellolla.

Verisiteemme tuntuu välillämme
kilometreissä, geeniperimässä
Huolimatta kaikesta
huolimatta meitä muuttaneista asioista
Olemmehan silti samanlaisia,
vaikkemmen identtisiä

Seikkaile sinä siellä,
perhosniityllä,
mustikkametsässä,
labroissa.

Minä seikkailen siellä
missä kuljen maileja,
opin kuvakulmia
ja harjoittelen elämää.

Enkä enää voi tulla kahville
tuosta noin vaan koulun jälkeen.
Vaikka onhan meillä skype
ja wi-fi.

Veljelleni:

En usko että itket.
Ei taida olla tyylisi.
Elät tässä hetkessä.
sinulla on muuta mielessä.

Nykyään me moikkaamme
jos kävelemme vastaan kadulla.

Vaikka eihän meillä koskaan ollut syytä
jättää tervehtimättä.

Hassua, että nykyään minullakin on ajokortti,
ja voin ajaa teidät motarille
Tampereen bussia odottamaan.
Tai venaamaan dösää Helsinkiin,
kun ennen kuljin teidän kyydillä.
Meidän pienellä maaseudulla.

Nuoruus on outo sairaus
En aina uskonut että on okei olla pikkusisko

Nyt on se hetki kun katson tulevaisuuteen
Pelkään ja odotan

Kaipaan takaisin lapsuuteni Unkariin,
kun pelasimme mökkiä
ja saitte minut aina suuttumaan.