Nimetön

En enää ees yritä ymmärtää, oon rikki jo muutenkin...
Ei ilmeisesti kukaan hyväksy mua täysin, sellasena ku olen...
Tiedän mun pitäs purkaa kaikki sisältäni, mut en vaan kykene siihen...
Mä vaan en osaa puhua (säälittävää) mut totta...

Alusta asti oon patonu kaiken sisälle, se käy vaan niin helposti...
Jotenki se vaan on helpompaa, siihenki tottunu...

Kaikki on muuttunu, mä tiedän...
MUt silti se ei oo auttanu (helpottanu) oppimaan siihen,
että puhuis... Joskus on vaan aikoja jollon kaikki on menny päin vittua (suoraan sanottuna)

On kai vaan koitettava unohtaa ihan kaikki entinen ja siirtää välilehti...
On kai vaan unohdettava muistot (nekin joita ei haluis) unohtaa...

Tuntuu vaan siltä et vaiks olisin missä, en ois kotona...
Tuntuu välil, ettei mul välttämät oo sitä sellast paikkaa ku muil on...
Sellasta jossa vaan vois olla onnellinen...

Tiiän oon liian riippuvainen susta... (säälittävää sekin)
Joskus tulee vaan tunne et epäonnistun...
Tulee vaan tunne et osaanko oikeesti tehä sut onnellisex...?
Tulee myös tunne osaanko ylipäätään mitään tehdä oikein...?

Joskus mietin *pitäskö mun vaan hiljaa poistua?*
Jättää kaikki taakseni ja "kadota"...
Mut eihän se mitään hyödytä...
Samanlainen aina tulen olemaan...

Mut enpähän mä pahemmin virheistäni opi...
Nähtiin sen yhenki kanssa...
Se sai tehä mitä halus, ite aina se syypää kaikkeen...