(Koskaan ei ole ihminen rakastanut mitään niin kovasti kuin silloin kun routa söi korvatkin päästä)
Se poika
yhä edelleen se poika seisoo
yksin kaupungintalon katolla
huutaen äitinsä nimeä
joka tallottiin lokaan
jo neljätoista vuotta sitten
Joskus näkee kuinka
ihminen sanoo seisovansa sanojensa takana
ja hukkuu sitten
omaan yksinäisyyteensä
Selite:
Ei ehkä ihan tavanomaista minua, mutta sehän on usein vain hyvä seikka...? Ei sillä, että itse tästä niin hirmuisesti pitäisin, mutta julkaistaanpa nyt toki kuitenkin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aika raaka, mutta mainio runo
Runon loppu iski kuin metrin halko, hitsi.
kolahti. upea, kaunis, surullinen. ihana. <3
Koskettava runosi liikutti minua suunnattomasti omien kokemusteni vuoksi. Saa kyyneleet silmiini.