Katson sinua äiti,
olet palannut lapsuuteesi.
Nykyisyys ei ole enää sinulle olemassa.
On vain sen pikkutytön elämä mitä joskus elit.
Ja kaikki kuolemat ja eron tuskat lähimmistä.
Vain niissä keskusteluissa saamme sinuun yhteyden.
Isäsi kuolema, itket sitä kuin silloin yhdeksän vuotiaana.
Lapsesi kuolema on muistissasi tallella, suurena tuskana, suruna.
Olet kuin pieni, eksynyt, pelokas lapsi.
Huumorintajusi, positiivisuutesi on kadonnut, olet kuin pelon keskellä.
Kuitenkin kaikki ihmiset, naapurit, tuttavat ovat vähässä muistissasi olleet sinusta vain hyviä.
Muistat vain surut ja hyvyyden.
Minutkin tiedät olemassa, mutta et enää tunne minua.
Vähitellen koko todellisuus katoaa sinulta.
Käteni irtoaa kädestäsi.... dementoitunut äitini.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
totta, kun jäljellä on vain elämän alkutaival, kaunis herkin sanoin kirjoitettu runo, tämänkaltaisia ihmiskohtaloita on tänään hoitolaitokset pullollaan, ennen ihmiset kuolivat ennen dementoitumista tai sanottiin tulivat vanhuudenhöperöiksi, on surullista kadottaa äitinsä tai isänsä vaikka fyysisesti he edelleen ovatkin olemassa, ihmisen kaksi kuolemaa ne toteutuvat dementiapotilaan kohdalla, voimia loppumatkaan äidin kanssa
Koskettavasti kerrot iäkkäästä äidistäsi ja dementoitumisesta. Hätä hänestä kuvastuu runossasi tuskaisina tunnelmina. Mutta kosketus ja sen tuntu säilyvät ihan loppuunsa saakka, joten kasva sinä hänen rinnallaan ja pidä lujasti kiinni niin kuin hän on aikoinaan sinulle tehnyt.