Muistatko viimeksi tanssineen meidän?
Syysaamun kauniin sen,
jok' kaiutti mun toiveen huntusi alle:
käteeskö tarttua saan?
Kerran taas mua vasten hymysit,
kannoit mut äärelle ve'en
katseemme kääntyi taivahalle
kuutamoon polttavaan
kuiskin sulle läpi viiman hyisen,
kaipaatko kun uumeniin meen?
Kyyneleeni rantautui hartialles
uurnani kultaamaan
ja kävimme viimeiseen tanssiimme meidän,
tuhkani ja kätesi murheisen.
Kuoreni vapautui merten alle,
päiväni multahan.
Selite:
Omistettu rakkaalle ystävälle joka ei ole enää läsnä, mutta on aina lähellä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runo on täynnä tunnetta, joka välityy lukijalle ja se juuri runon keskiössä, että runoilija saa runon lukijasta myötäeläjän. Se on enemmän kuin leivän haluaminen, se palvelle sen lisäksi että tunteen tyydytystä, vaikka runo on surullinen niin se avaa jonkin padon. Löytää runo joka puhuttee saa lukemaan lisää ja se tekee hyvä runoudelle. Pieni itku runouteen liittyy aina hyväkään runo ei saa palautetta. Tällä kertaa saa.
kaunis runo, ystävyydestä muistoista, nyt on viime pävinä ollutkin paljon näitä runoja, ehkä kevät talvi on poislähdön aikaa, ehkä kevät saa kaipaamaan ja muistoista viriää kauniita kaipaus runoja, käsinkosketeltavan herkkää on runoilusi, kaipauksesi tuntuu henkäyksen tapaisena lukiessani, voimia kaipuuseen
Kaunista :)
Pidä jo otsikosta ... kuin ranta jota muistojen laineet tavaa tekstissä ... selkeästi syvästi tunteellisuus ja läheisyys...
taitavaa sanojen käyttöä.
Kiitos ja!
Kaunista :)
Pidä jo otsikosta ... kuin ranta jota muistojen laineet tavaa tekstissä ... selkeästi syvästi tunteellisuus ja läheisyys...
taitavaa sanojen käyttöä.
Kiitos ja!