Vuosirenkaiden varjossa
hahmo tummanpuhuva
jykevä, isäni kaltainen kai
kehyksillä varjeltu
on paikkaansa etsinyt
piironkien pölyssä
Säteen vimma ikkunalasiin
olen yhä vanhempi
kaipuuta, jotain suurta kai
tai niin uskon nyt
parikymppisenä käsitän
mitä olen menettänyt
Hän taivutti viiksensä
vahalla kaarelle
eleensä olonsa
näyttämöllä taiteelle
uskonsa toivonsa
lasten katseelle
Isoisäni olisi silittänyt
silmistäni itkut
kertonut tarinan kai
pituudella puhuttelevan
tiedän hänen sylinsä
olisi ollut tarpeellinen
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis kaunis on muistelosi isoisästä.
Täynnä herkkyyttä ja rakkautta ja varmasti hän olisi kyyneleet kuivannut ja suukon poskelle sujauttanut.
-<-<@ Onnea Sinulle Syntymäpäivänä @>->-
Herkkä puhutteleva, sukupolvien ja tavallaan ajankin rajat ylittävä runo rakkaudesta, kaipauksesta. Koskettaa... Omalta isältä en saanut lämpöä ja tunnustusta jota olisin tarvinnut, ymmärsin sen vasta yli kaksikymppisenä, samalla ymmärsin miksi rakkaimpiin muistoihini on aina kuulunut yksi keväinen kävelyretki tuffan kanssa, pieni käsi hänen isossa kädessä, olin ehkä neljä tai viisivuotias. Siinä oli jotain lämpöä, läheisyyttä, mikä painui syvälle sisimpään... Menneitä emme voi takaisin saada, hyviä emmekä huonoja päiviä. Mutta tämän päivän ihmissuhteet, kunnioitus jokaista ihmistä kohtaan.
Herkkä kuvaus yhdestä tärkeimmistä ihmissuhteista. Sait kyyneleet silmiini.