Paniikki,
tuo mokoma sairaus,
piina,
ollut jo vuosia
Vihdoinkin,
pieni hetki tyyni
Rauha
Mutta kiloja,
niitä on
- Ja lisää tulee,
mikäli mielii levätä,
helmassa rauhan.
Peilikuvani,
tuo mokoma,
paniikin irvikuva
Kaiken se ottaa,
kadottaa,
minua säälimättä
Senkin se halusi,
vei mennessään,
- oman muotokuvani
| Runoilija | Runon nimi |
Luontipäivä |
Kommentteja | Kategoria |
|---|---|---|---|---|
| Lumikukka | Olet poissa | 19.2.2014 | 0 | Runo |
| Lumikukka | Paniikin irvikuva | 28.1.2012 | 1 | Runo |
| Lumikukka | Tahdon | 28.1.2012 | 1 | Runo |
| Lumikukka | Äiti | 12.5.2011 | 2 | Runo |
| Lumikukka | Yön tuska | 5.12.2010 | 8 | Runo |
| Lumikukka | Kaipauksen kyyneleet | 18.10.2010 | 6 | Runo |
| Lumikukka | Naamioitu totuus | 9.10.2010 | 3 | Runo |
| Lumikukka | Odotus | 9.10.2010 | 2 | Runo |
| Lumikukka | Kuivaushuone | 9.10.2010 | 0 | Runo |
| Lumikukka | Paniikkihäiriö | 4.10.2010 | 3 | Runo |
Kommentit
Hienosti runosi kuvaa sitä ahdistusta jota vartaloonsa samaistuva voi kokea ja niitä pieniä hetkiä jolloin ihmismieli voi tuntea rauhan, eli kaiken hyväksyminen saapuu olemukseen.
Mutta onko rauha kokoajan? Jos on, mikä estää henkilöä kokemasta sitä kokoajan?
Runosi on ajatuksia herättelevä.