”Muistoissamme pysyt ikuisesti, rakkautesi heihin ei katoa milloinkaan..” Enempää Axl ei pystynyt kuuntelemaan eikä etenkään katsomaan kun hauras tumman ruskea arkku laskettiin kylmään ja jäiseen maahan.
Poika kaivoi mustan nahkatakin taskusta vihreän askin ja otti huuliensa väliin tupakan. Askin mennessä takaisin taskuun hän otti tupakka-askin tilalle stenkun, johon oli kaiverrettu; `Axl`lle Belliltä 21.3.06`.
Poika katsoi esinettä vedet silmissä, hän oli juuri pysähtynyt hautausmaan lähellä oleville kallioille, joista näkyi hyvin merelle. Stenkku lensi kaaressa kalliolta alas kolahtaen siellä oleviin kiviin. Hetken Axl tuijotti eteensä tupakka edelleen roikkuen huulilla.
Hän oli päässyt istumaan kun pojan viereen oli tullut tyttö kysyen tarvitsiko hän tulta. Musta sytkäri oli ilmestynyt tupakan alle antaen tulta jo, mikä oli puuttunut tupakan päästä.
Axl imaisi ja tuli sammui. Hän vilkaisi sivusilmällä tyttöä, tällä oli tulenpunaiset hiukset ja todella pitkät, näyttivät olevan myös luonnonkiharat. Hänen hiuksiinsa oli kiedottu musta nauha, silti hiukset näyttivät leijuvan vapaina ympäriinsä. Tytöllä oli vaaleahkon sinivihreät silmät, joita ympäröi tumman vihreä ja musta meikki, tavalla tai toisella ne olivat hyvin vahvat. Hänen vaatteensa olivat hyvin paljon hippityylisiä ja sellaista kirpputoritavaraa.
Axl tuijotti hiljaa merelle, aallot olivat suurentuneet. Tupakka alkoi tehdä hitaasti loppuaan ja lopulta poika heitti tumpin kallioilta alas. Tytön katse lensi tumpin perässä alas ja siirtyi takaisin pojan vaaleisiin kasvoihin. Axlin poskelle oli karannut yksinäinen kyynel. Tytön teki mieli pyyhkäistä se pois, mutta hän ei tehnyt mitään.
Poika ei edes itse näyttänyt yrittävän peitellä kyyneltä, joita alkoi putoilla lisää poskille. Axl ei pystynyt vain enää pidättelemään niitä, mitä oli tehnyt jo monta päivää, oliko siitä jo todella kohta kaksi viikkoa?
Tytön käsi nousi hitaasti ja pyyhki sormillaan poskilta kyyneleet pois. Poika näki vain tytön pitkät ja ohuet sormet, joiden kynnet oli lakattu kimaltelevalla vihreällä ja mustalla lakalla ennen kuin hän sulki silmänsä.
Tyttö katsoi pojan surullisia ja väsyneitä kasvoja, nyt hän vasta näki kuinka tummat hänen silmänaluset olivatkaan.
”Axl” hento ja hyvin pehmeä ääni huusi pojan nimeä. Poika kääntyi ja näki hymyilevän tytön kauempana. Hetkessä poika oli halaamassa tyttöä ja nauroi tämän puheelle.
Hyvin läheltä, mutta silti kaukaa kuului raskasta ja paniikin omaista hengitystä. Vihreä Toyota oli katollaan liikenteen seassa muiden autojen ympäröimänä.
”Axl!”
Poika hätkähti paikoillaan ja räväytti silmänsä auki. Bell ei ollut siinä, hänen vieressään istui pienesti hymyillen punatukkainen tyttö.
”Hän..” Axlin takelteleva ääni sano rikkoen hiljaisuuden mikä oli ollut tytön tulosta asti.
Poika peitti kasvonsa kämmeniin ja huokaisi syvään. ”Ei ollut hänen aikansa.” Tyttö hänen vieressään nyökkäsi ymmärtäväisenä. Joku oli siis kuollut, joku läheinen.
Axl kaatui yllättäen, nopeasti taaksepäin selälleen, hetken tyttö pelkäsi, että pojan pää osuisi kallioon, mutta hän näytti hallitsevan kaatumisen.
Äkkiä tytöstä tuntui, että poika nukahti, häntä se ei häirinnyt, hän kyllä olisi pojan vieressä siihen asti, että tämä heräisi.
Aikaa oli kulunut ehkä kaksikymmentä minuuttia, kun pojan puhelin alkoi soida, Axl ei näyttänyt heräävän, joten tyttö kaivoi kännykän takin taskusta ja katsoi näyttöä, jossa vilkkui ”mutsi”.
”Samantha puhelimessa” tyttö vastasi rohkeasti, vaikka ei tiennyt pojan nimeäkään.
”Onko Axl siellä?” yhtä surullinen, ehkä vielä särkyvämpi ääni kuin pojalla oli olut. Samalla tyttö päätteli, että naisen lausuma nimi olisi omistettu maassa nukkuvalle pojalle.
”Kyllä, hän on vieressäni. Olemme kallioilla, hautausmaan lähellä. Poikanne nukahti juuri, enkä raaskinut herättää häntä” Samanthaksi esittäytynyt tyttö kertoi naiselle puhelimessa niin kuin hän olisi myös pojan äiti, niin näytössä oli lukenut.
”Ja sinä olet? Mistä tunnette?”
”Samantha Xawery. Emme tunne, löysin poikanne täältä istumasta ja katsomassa merta. Pidän kyllä huolen pojastanne, kunnes hän herää” tyttö kertoi lempeällä äänellä. Puhelimen toisesta päästä kuului pitkä huokaisu.
Axl oli herännyt tytön puhuessa puhelimeen ja kuunteli tämän hentoa ääntä. Menninkäinen, metsänlapsi.
Puhelimen mennessä takaisin lyhyen nahkatakin taskuun poika avasi silmänsä. ”Kuka soitti?” hän kysyi jo selvemmällä äänellä.
”Äitisi, hän pyysi, että saattaisin sinut kotiisi kun olisit valmis lähtemään” tyttö kertoi ja Axl nyökkäsi tyynesti. Hän nousi hitaasti ylös ja katsoi tyttöä, tyttö nousi pojan perässä ja lähti edeltä kävelemään pois kallioilta.
”Kuka..”
”Mikä..”
Kaksikko sanoivat samaan aikaan ja tyttö esittäytyi ennen kuin poika kerkesi sanoa enempää. Samanthan ei tarvinnut kysyä kysymystään uudestaan kun poika kertoi vuorostaan hiljaisella äänellä kuka Bell oli ja mihin hän kuoli. Onnettomuus.
Heidän vartin pituisen kävelymatkan ajan he juttelivat aivan luontevasti, kaikesta muusta paitsi pojan siskosta, Bellistä.
Pojan kotipihalla he pysähtyivät ja katsoivat hetken toisiaan hiljaa.
”Olisi mukavaa jos tapaisimme vielä” tyttö aloitti ja astui Axlia lähemmäs. Hän kiersi kätensä nyökkäyksen antaneelle pojalle. Poika etsi tytön huulet ja antoi pehmeän ja lyhyen suudelman tämän punaisiksi värjätyille huulille.
He irtosivat toisistaan ja hymyilivät pienesti.
”Pärjäile Axl” Samantha sanoi pojan nimen ensimäistä kertaa.
”Nähdään” poika sanoi vuorostaan ja odotti, että tyttö kääntyisi lähteäkseen. Kun Samantha oli hiekkatiellä, Axl astui kotiovesta sisään ja hymyili ensimäistä kertaa viikkoihin, onnellisena.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
