Selvinnyt

"Kata-"
"No?"
"Mä rakastan sua"

----

Tummahiuksinen poika nukkui mahallaan sohvalla, kun Kata nuokkui nojatuolissa tuijottaen pojan paljasta selkää. Nainen ei ollut nukkunut pariin yöhön, vain sen takia, että olisi saanut olla varma, ettei poika katoaisi sohvalta. Hän ei kuitenkaan tiennyt, minne poika muka voisi mennä, hän halusi silti olla varma ettei poika lähtisi.
Tuomas oli nukkunut jo pari päivää putkeen ja herännyt vain pariksi tunniksi, jolloin kävi suihkussa ja söi hieman, samantien sohvalle päästyään poika nukahti. Koko sen ajan mitä poika on nukunut Kata on istunut epämukavassa nojatuolissa pakottaen itsensä pysymään hereillä, ettei vain nukahtaisi. Välillä Kata on huomannut hätkähtävänsä torkustaan ja pelästynyt, mutta rauhoittunut nähdessään pojan sohvalla hengittäen tasaisesti.


----



"Rakastaks sä mua, Kata?"

"Kyllä, nuku nyt"

"Sano se!"

"Rakastan sinua"



----



Kata hätkähti huomatessaan nukahtavansa. Nainen nousi ylös ja käveli keittiöön vilkuillen koko ajan taakseen, Tuomakseen. Keittiössä hän laittoi kahvinkeittimen päälle ja nappasi tiskikaapista mustan mukin, jossa oli suloinen valkoinen koiranpentu surkean näköisenä, yhtä surkean kuin Kata.

Naisen katse pysyi kokoajan Tuomaksessa joka jatkoi tuhisemistaan. Välillä Katan katse kiemurteli hämärässä keittiössä, johon valoa loi vain aukinaisesta ikkunasta tuleva kuun valo. Oli jo keskiyö. Kolmas päivä menossa. Kata ei ollut saanut nukutuksi neljään, ehkä viiteen päivään. Se alkoi jo näkyä hänessä. Hän ei ollut kunnolla syönytkään, sekin alkoi näkyä hänessä. Ei hänellä ollut aikaa, ei nyt. Tuomas oli tärkeämpi.

Taivaalla apistatteli muutama hatara tumma pilvi, jotka välillä menivät kuun eteen ja keittiöstä tuli puolet pimeämpi. Valoja Kata ei edes harkinnut laittamaan päälle.



----



"Et kai sä suuttunut siitä?"

"Mistä?"

"Siitä, kun hait mut kyttälaitoksesta?"

"En"



----



Kahvinkeitin kopsahti poispäältä ja Kata kaatoi mustaa kahvia yhtä mustaan mukiinsa. Vain höyry erotti nesteen mukista, ei sitä muuten erottanutkaan.
Kata käveli takaisin epämukavaan ja vielä yököttävän väriseen nojatuoliin. Kata oli aina vihannut vihreää, mutta tämä neon värinen vihreä oikein otti häntä silmiin nähdessään sen valossa. Oli kuitenkin säästänyt, hänellä ei ollut muuta sohvan lisäksi. Olohuoneessa, jossa kaksikko oli, oli myös tummaa puuta oleva painava pöytä, aivan nojatuolin ja sohvan vieressä. Kauempana heistä oli kirjahylly, yhtä tummaa puuta kuin pöytäkin, lähemmässä nurkassa oli vaaleaa puuta taas oleva pöytä taso, jossa oli televisio sekä muut mahdolliset laitteet. Sohvan takaa paljastui tietokone pöytä ja seinään tehtyjä hyllyjä.



Poika inahti ja kierähti ympäri. Kata laski nopeasti mukin pöydän päälle ja kieritti pojan takaisin niin ettei putoaisi sohvalta lattialle.



----



"Mitä minulle käy?"

"Miten niin?"

"Ne sanoivat että joudun oikeuteen"

"Älä kuuntele heitä"

"Miksen?"

"Ole jo hiljaa"



----



Avonaisesta ikkunasta kuului jysähdys ja tööttäys, pitkää kiroilua ja lisää tööttäyksiä. Joku oli taas lähtenyt ajamaan huonolla päällä. Täällä sunnalla se taisi olla jokapäiväistä.

Kata katseli Tuomasta joka jatkoi vain tasaista tuhinaa. Pystyisi vain Katakin samaan tai voisi. Hän ei viitsinyt herättää poikaa.

Kirkas aurinko paljaistui korkeiden kerrostalojen takaa ja valaisi täydellisesi huoneiston. Nyt se näytti paljon eloisammalta. Jopa hyllyllä olevat kukkaset näyttivät heräävän eloon saadessaan valoa.



----



"Et kai sä hylkää mua, jos joudun oikeuteen?"

"En"

"Ooks sä siellä kanssa, tukemassa mua?"

"Olen"

"Entä jos mä joudun vankilaan?"

"Et joudu"

"Miks sä et vastaa kunnolla!?"



----



"Sori" Kata sanoi hiljaa ja katsoi Tuomasta. Tämän keho nousi hitaasti ylös ja laskeutui hetken päästä yhtä hitaasti. Ilmat tulivat samalla pihalle hänen suustaan. Keuhkot täyttyivät ja keho nousi ylös.



Tuomas raotti silmiään ja katsoi kasvojensa edessä lojuvaa valkoista tyynyä. Se oli kuuma kun poika kosketti sitä sormella. Kunnes poika käänsi katseen toiselle puolelle hän näki Katan, naisella oli silmät kiinni ja kahvimuki oli pöydällä. Poika kurkkasi sinne, siellä oli edelleen kahvia, mustaa nestettä joka oli jo liisteröintynyt.

Tuomas nousi ylös ja huomasi mahassaan oelvan painautumisa sohvasta. Ne kutittavat, mutta poika ei jaksnaut välittää. Tämä laahautui hitain askelin kohti keittiötä ja avasi hiljaa jääkaapin. Hän asetteli leipätarvikkeet pöydälle ja teki muutaman leivän. Oven luota hän haki lehtikasan ja selasi ne läpi. laskuja oli tullut ja mainoksia, ja kolmen päivän jokapäiväinen lehti.



Kata säpsähti taas hereille pelästyneenä sekä hikisenä, hän oli nukahtanut ja unohtanut katsoa Tuomasta. Nyt pojan paikalla ei ollut enää ketään. hetken ajan Kata tuijotti tyhjää sohvaa, kunne stajusi Tuomaksen olevan poissa siitä.

"Tuomas?" Kata kiljaisi ja pomppasi ylös.



Tuomas säpsähti kuullessaan tutun äänen kiljaisevan nimensä. "Täällä" poika snaoi lopulta tyynetsi keittiön puolelta ja näki hysteerisen naisen tulevan keittiön puolelle. Pojan leveä virne sai naisen hymähtämään ja sekoitamaan tummat hiukset tältä.

"Kaikki kunnossa?" Kata kohotti kulmaa ja poika nyökkäsi aavistuksen jäljessä. Hän ei ollut varma, mutta uskoi niin. Hän alkoi jo muistamaan pikku hiljaa asioita.

Katan pienestä hymytsä ja sekalaisista hiuksista sekä väsyneestä ilmeestä päätellen Tuomast päätteli naisen olleen huolissaan ja sen, että poika oli nukkunut pitkään tai ollut poissa, jotakin oli kuitenkin sattunut. Ei kata muuten olisi tuollainen, ei noin väsyneen näköinen, eikä silmissä oli tuollainen katse, surun ja huolestuneen sekoittuma.



"Sä selviät" Kata sanoi pieni ystävällinen hymy. Tuomas mietti pitkään mitä nainen tarkoitti lauseella, mutta nyökkäsi. Hän kysyisi myöhemmin.